Voitto Mauritiuksella!

Kausi päättyi iloisissa merkeissä lauantaina, kun voitin ylivoimaisesti Mauritiuksella käydyn Afrikka Cupin kisan! Oli kyllä mukavaa päästä vihdoin katkaisemaan maalinauha ITU kisassa.

Parasta kisassa oli se, että nousin vedestä vain muutaman sekunnin kärjen perässä. Kaikkien aiempien kisojen perusteella olin porukan heikoin uimari, mutta nyt vihdoin sain tehtyä sellaisen uintisuorituksen mitä olemme odotelleet. Kaiken lisäksi tuntui, että uinnissa olisi vielä ollut varaa rypistää lisää. Todella huojentavaa lopettaa kausi kunnon uintiin.

Koska nyt siis kaikki ennakkosuosikit nousivat vedestä samassa porukassa, muodostui pyöräilystä lähinnä juoksun alkuverryttely. Omana taktiikkanani oli ajaa suurimmat mäet sen verran vauhdilla, että se hiukan kiusaisi muuta porukkaa, mutta muuten päätin ottaa kevyesti. Tavoitteena oli lähinnä päästä ehjänä juoksemaan (vesikeli ja shikaanimutkia).

Juoksun aloitin tosi varovasti ja etenin ekat pari kilometriä kakkoseksi tulleen Etelä-Afrikan Carlyn Fischerin kanssa. Sitten pistin uuden vaihteen päälle ja välillemme syntyi heti selvä ero. Lopun juoksun sainkin vain nautiskella ja juosta kivaa rentoa vauhtia. Päätavoitteeksi muodostui se, että selviän hiekkamössötieltä (myös hevosia ja lehmiä radalla!) ehjänä maaliviivalle :)

Kisan jälkeen jäin lomailemaan pariksi päiväksi tänne paratiisiin. Aivan ihanaa luksusta! Saari on koralliriuttoineen ja vehreine sademetsineen todella kaunis, joten kyllä täällä on kelvannut rentoilla. Huomenna kuitenkin nokka kääntyy vihdoin kohti Suomea. Kiva päästä jouluksi kotiin!

Potchefstroomista Mauritiukselle!

Pari viikkoa Etelä-Afrikan Potchefstroomissa hurahtivat nopeasti. Paikkana Potchefstroom oli mukavan rauhallinen pikkukylä, mikä oli ihanan rentouttavaa Aucklandin ja Pretorian hälyn jälkeen. Lisäksi asuimme miellyttävässä majatalossa aivan treenipaikkojen lähellä, mikä sekin teki oleilusta lekoisaa.

Myös treenipaikat olivat Potchefstroomissa ihan hyvät. Yleisurheilukenttä oli nurtsiratoineen, kuntosaleineen ja kylmäaltaineen loistava – eipä kai muuten yleisurheilumaajoukkueemmekaan olisi ollut siellä paikalla! Muutkin juoksumaastot olivat ihan ok, tosin kunnon hiekkatie olisi saanut löytyä lähempää. Pyöräilyyn Potchefstroomissa oli rauhallisia ja hyväkuntoisia teitä, mutta miinuksena niissä oli se, että ne olivat tylsän suoria eikä mäkiä ollut yhtään. Uintitreenit tein pääasiassa 50 m ulkoaltaassa, joka soveltui loistavasti avovesityyliseen treenaukseen, sillä vedenvaihtojärjestelmät puhalsivat tosi kovia virtauksia eikä altaassa ollut köysiä. Hauskuutta uintitreeneihin lisäsivät paikalliset lapset, jotka jaksoivat kannustaa sekä hurrata altaan reunalta – eivät tainneet olla nähneet kilpauintia aikaisemmin!

Treenien kannalta leirin tavoitteena oli työstää asioita ensi kautta varten. Kokonaisuudessaan leiri olikin aika kevyt, sillä se sisälsi lähes yksinomaan kevyttä pk-treeniä eikä sitäkään suuria määriä. Uinnissa panostimme tekniikkaan ja pyörällä ajelimme pari pitkähköä retkilenkkiä. Juoksua tuli kuitenkin mun tavallisiin määriin nähden valtavasti (viime viikolla jopa 6 h), mutta sekin oli lähes yksinomaan kevyttä jalkojen iskukestävyyden rakentelua. Lisäksi teimme paljon erilaisia lihaskuntojuttuja. Aivan samalla tyylillä treenasi myös paikalla ollut Saksan triathlonmaajoukkue olympiavoittajineen, joten olikin mukavaa taas kerran olla omankaltaistensa ympäröimänä ;)

Vaikka treenit siis jo tähtäävät ensi kauteen, kilpailen vielä ensi lauantaina yhdessä Afrikka Cupissa. Tällä hetkellä olen lentokoneessa ja puolen tunnin kuluttua pitäisi laskeutua Mauritiuksen paratiisisaarelle…eipä hullumpi kisareissukohde! Kisan osallistujalista ei ole pitkä, mutta ihan suhteellisen tasokas se on, lähtönumeroni on kutonen. Paikalla on tukku ITU-pisteiden metsästäjiä Koreasta, Kiinasta ja Etelä-Afrikasta ja lisäksi olympiamenijä kotimaasta Mauritiukselta. Jännä nähdä, miten kisaaminen kulkee näin siirtymäkauden lomassa. No, tsemppi ja halu antaa kaikkeni ovat näin kauden vikassa kisassa ihan huipussaan, joten eiköhän sitä vauhtiakin synny!

Toinen sija Afrikan Cupissa Pretoriassa

Taas on yksi manner valloitettu kisaamisen merkeissä. Eilen täällä Pretoriassa käytiin ITU:n Afrikan Cup. Olin koko kisaa edeltävän viikon tosi väsynyt viikko sitten käydyn kisan, reilun vuorokauden matkustamisen ja 11 tunnin aikaeron takia. Niinpä olenkin nyt tyytyväinen, että sain rutistettua toiselle sijalle.

Kilpailu oli tapahtumana aikalailla päinvastaisuus viikko sitten käydylle Aucklandin maailmancupille. Kun Aucklandissa kilpailtiin miljoonakaupungin ydinkeskustassa, käytiin Pretorian kisa puolestaan täysin pusikossa. Uinti tapahtui pienessä leväisessä järvessä, jossa asusteli mm. rapuja ja gekkoja. Pyörä ajettiin kahtena lenkkinä mäkisillä hiukan huonokuntoisilla teillä. Juoksu kipitettiin pääasiassa hiekka- ja nurmikkopolkuja pitkin. Osallistujiakaan ei Pretoriassa montaa ollut, mutta mukana oli muutama ihan tasokas nimi jopa Koreasta asti, joten ihan kunnon kisan saimme aikaiseksi. Lisähaastetta toi se, että kilpailu käytiin jälleen noin 1600 m korkeudessa.

Itse kisassa uinti kulki nyt alkuun tosi hyvin. Vajaan kierroksen jälkeen vatsalihakset vetivät kuitenkin niin jumiin, että tipuin porukasta ja eroa kärkeen tuli uinnissa 1.25 min. Pyörän jouduin ajamaan kokonaan yksin kärjessä menevää muutaman hengen porukkaa vastaan. Jaloista ei oikein löytynyt potkua, lähinnä vain väsytti. Niinpä oli ihan ok, ettei ero kärkeen ollut pyörän jälkeen kuin noin 2.30 min. Juoksu kulki yllättävän kivasti, vaikka olin siinäkin tosi väsynyt ja kärsin edelleen vatsalihaskrampeista. Juoksin kuitenkin jopa pari minuuttia kovempaa kuin seuraavaksi nopein ja niinpä pystyin ylittämään maaliviivan toisena.

Kokonaisuutena kisasta jäi ihan hyvä maku. Ainakin se vahvisti käsitystä, että peruskuntotilanne ja etenkin juoksukunto ovat todella hyvällä mallilla. Jos en olisi juuri paria viikkoa tapellut noidannuolen kanssa, mikä aiheuttaa vielä tällä hetkellä noita vatsalihasvaivoja, saattaisi juokseminen olla nyt hurjan lennokasta. Lisäksi kisassa oli hyvää se, että väkisin väännetty toinen sija toi paljon ITU pisteitä.

Huomenna siirrymme Paulin kanssa täältä Pretoriasta parin sadan kilometrin päähän Potchefstroomiin, missä leireilemme pari viikkoa. Paikalla on Suomen yleisurheilumaajoukkue ja onkin tosi mielenkiintoista päästä tekemään joitain harjoituksia kestävyysjuoksijoiden kanssa. Ennen kunnon treenijakson aloittamista on nyt kuitenkin syytä ottaa pari päivää tosi kevyesti. Tänään vietimme mukavaa turistielämää ja kävimme safarilla katselemassa villieläimiä - kuvia tulossa :)

Auckland WC - DNF

Enempää ei homma olisi tänään voinut pieleen mennä. Olin ihan kuollut uinnissa, täysin vetämätön olo. Pyöräkään ei kulkenut normaalisti, mutta saavutin silti muutamia tyttöjä ja lopulta saimme suht ok vuorovetoa aikaiseksi espanjalaisen Rodriguezin kanssa (kolmas Tongyeongissa ja Guatapessa).

Pari kiekkaa ennen maalia multa puhkesi kuitenkin takarengas. Ajoin noin kilsan ihan tyhjällä kiekolla ja sain sen vaihdettua, mutta hommaan kului kaikkineen niin paljon aikaa, että kun olin jo etukäteen pahasti perässä, jouduin lopulta keskeyttämään.

Harmittaa kyllä taas, että renkaankin piti vielä hajota. Ei kisasta enää hyvää sijoitusta olisi ollut mahdollista ottaa, mutta olisin tosi paljon halunnut nähdä, kuinka juoksu kulkee. Molemmat renkaat olivat vielä tosi uudet ja tarkastin ne erittäin huolellisesti juuri ennen kisaa, joten älyn huonoa tsäkää, että näin jälleen kerran kävi!

Toinen mikä kisasta tietty jäi harmittamaan, oli surkea uinti. En tiedä, mikä siinä nyt taas tökkii, kun se Koreassa jo vaikutti kulkevan. Yksi syy nyt tietty saattoi olla tämä selkä, sillä tänään vasta ekan kerran pystyin esim. hyppäämään veteen suht kivutta. Kisan aikana selkään ei kuitenkaan sattunut, joten en tiedä paljonko sen piikkiin voi epäonnistumista pistää.

Nyt päällimmäisenä fiiliksenä on taas, että kyllä tämä urheilu on välillä vähän turhan raskasta touhua. Nyt olen puolitoista viikkoa tapellut kipeän selän kanssa. On ollut aika kovaa, kun pitäisi valmistautua triathlonkilpailuun eikä oikein edes kykene kävelemään. Ihan tajun huonoa tsäkää tuo selkäkin, kun se on koko vuoden ollut täysin terve ja nyt juuri ennen pääkisaa se sitten prakasi, vaikka treeneissä tms. emme tehneet mitään muutosta. Tuntuu, että mun on pakko olla todella paha ihminen, kun päähän potkitaan tällä tavoin aivan koko ajan.

No, ei auta surkutella. Ylihuomenna matka nimittäin jatkuu vielä Etelä-Afrikkaan. Siellä on yksi pienempi ITU kisa viikon päästä. Toivottavasti edes se sujuisi. Motivaatiota yrittää on vielä. Kylmä fakta kuitenkin on, että olympialaisten suhteen peli alkaa olla todella heikon hiuskarvan varassa, kun sekä Guatapesta että täältä Aucklandista tuli keskeytys.

Kisaamaan!

Selkä on toipunut tosi hyvin ja tänään pystyin jo juoksemaan kivutta muutaman reippaamman pätkän. Ei yhtään liian aikaisin, kun kisa on ylihuomenna... Aivan täysin normaali kisaolo vielä ei ole, mutta eiköhän se tästä seuraavan vuorokauden aikana löydy :)

Puitteet kisalle ovat täällä mahtavat. Uinti tapahtuu Aucklandin pääterminaalilla ja pyörä- sekä juoksu kulkevat aivan ydinkeskustassa. Paikalle odotetaan kymmeniä tuhansia katsojia ja pääkatsomoon lippuja on jopa myytävänä. Parasta reiteissä on kuitenkin se, että pyöräily on todella mäkinen ja tekninen! Hurja 5 km kortteliruljanssi, joka sisältää muutaman kunnon putkimäen, pisimmillään reilut 500 m. Eli helpolla ei kukaan tule sunnuntaina pääsemään - sopii mulle!

Eli ei kun peukut pystyyn sunnuntaina. Kisa alkaa tosin suomen aikaa hiukan hankalasti klo 1 yöllä. Mutta sunnuntaiaamun ratoksi saattaa olla mukava vilkuilla, miten suomitytön kävi täällä toisella puolella palloa :)

Noita iski Aucklandissa

Viime keskiviikkona saavuin erittäin pitkän matkustamisen jälkeen Aucklandiin. Olen kuullut Uudesta-Seelannista niin paljon kehuja, että odotin tänne pääsyä aivan intoa puhkuen. Eikä maa ole osoittautunut pettymykseksi: ainakin tämä Auckland on valtavan kaunis kaupunki ja ihmiset ovat superystävällisiä!

Valitettan vähän olen vaan vielä päässyt kaupunkiin tutustumaan. Heti torstaina sain nimittäin noidannuolen selkääni. Nuoli oli tosi terävä. Pariin päivään en pystynyt edes kävelemään muuten kuin kyyryssä kuten vanha muori. Pikkuhiljaa selkä on kuitenkin alkanut laueta ja olen kyennyt jo uimaan ja pyöräilemään. Kolmas tärkeä laji eli juoksu ei vaan vielä oikein onnistu, vaikka kuinka yrittäisin.

Eli hilkulle menee, miten käy ensi sunnuntaina kisattavan maailmancupin kanssa. Uskon ja toivon, että selkä toipuu ja pystyn silloin jo juoksemaan normaalisti. Sen sitten näkee, miten tällainen valmistautuminen vaikuttaa vireesteen. Parhaalla tuurilla normaalia runsaampi lepäily vaan herkistää entisestään ja psyykkisesti piinaava taistelu sisuunnuttaa tosi hurjaan menoon. Päivitän vielä loppuviikosta, kuinka tämä jännitysnäytelmä etenee...

Lisäsin muuten sivun oikeaan laitaan diaesityksen Kolumbiasta. Kannattaa käydä katsomassa, se oli nimittäin tajun hieno paikka!

Guatape WC - DNF

Tänään ei menny mikään putkeen. Päivä alko hillittömällä ukkosmyrskyllä, joka oli saanut aikaan maanvyörymiä kisareitille. Niinpä noin vartti ennen starttia meille ilmoitettiin, että kisan lähtö myöhästyy tunnin ja lisäksi kisataan vain sprinttimatkalla.

Oma kisani ei huonommin olisi voinut mennä. Olin uinnissa aivan poikki jo noin 200 metrin jälkeen. Rantauduin ihan viimeisten joukossa aivan liikaa kärjen perässä.

Pyörä tuntui koko ajan hiukan oudolle. Jalkojen hapotuksen lisäksi vaihteet eivät oikeen olleet kohdillaan, vaikka olimme säätäneet niitä edellisenä päivänä todella pitkään ja lopputulos vaikutti hyvältä. No, nyt 10 km ajon jälkeen polkimet löivät täysin lukkoon eikä vaihtoehdoksi jäänyt kuin hypätä radan sivuun. Syynä takapakan irtoaminen.

Nyt ottaa päähän jälleen kerran ihan tajuttomasti. En tajua, mikä uintia vaivasi, kun treenit ovat menneet niin putkeen. Ehkä syynä oli tämä korkea tai sitten porukkatreenien täysi puute harjoitusohjelmasta. Korkean vaikutus tuntuu hiukan huonolle selitykselle, sillä olo on täällä ollut aivan ok ja meno on tuntunut ihan normaalille. Voihan se silti olla, että korkea rankaisi vasta, kun meni tosissaan.

Oppina tästä voi ottaa, että selvittää paremmin, mihin on tulossa kisaamaan. On tämä meidän touhu nyt aika naurettavaa näpertelyä, kun huomasin itse vasta reilu viikko sitten, että kisa on parissa tonnissa. Energiani on yksinkertaisesti mennyt perustreenaamisen ohella lentojen, majoitusten yms. järjestelyyn (jotka joutuu luonnollisesti hoitamaan niin halvalla kuin mahdollista). Valmentajalle en tietenkään pysty maksamaan läheskään täyttä päiväpalkkaa, joten häneltäkään en voi vaatia, että huomaisi kaikki jutut. No, uskomatonta silti meiltä, että näin kävi ja sopeutuminen tänne korkealle saattoi siksi jäädä vajaaksi.

Nyt ei auta kuin jollain tavalla kasata pää ja suunnata ajatukset tulevaisuuteen. Huomenna on edessä lento Uuteen-Seelantiin, jossa on maailmancup parin viikon päästä. Sinne matkustan yksin, mikä kyllä jänskättää hieman, sillä täällä Kolumbiassa isän huollosta on ollut aivan äärettömän suuri apu. No, toivotaan kuitenkin, että saisin Aucklandissa vihdoin aikaiseksi sellaisen suorituksen, mihin treenien perusteella uskon pystyväni. Matka siis jatkuu.

Kolumbiassa

Kauden 2011 viimeinen ja erittäin tärkeä kisareissu on käynnissä. Eikä reissu ihan pikku rundi olekaan, sillä tarkoituksena on seuraavan kuukauden aikana kiertää maailman ympäri ja kisata kolmella eri mantereella...aika hurjaa!

Saavuin eilen noin 1,5 vrk matkustelun jälkeen Kolumbian Guatapeen. Matka sujui muuten hyvin, mutta pyörälaukku on edelleen jossain Pariisin hujakoilla.... arrgggghhhh!!! Toivottavasti pyöräkin saapuu pian, sillä sunnuntaina edessä on kova maailmancupin kisa. Koitoksesta on tulossa yksi jännimmistä - ja aivan varmasti myös rankimmista - mitä olen ikinä tehnyt. Kisa käydään nimittäin yli 1900 m korkeudessa!!! Korkeus on kilpailemista ajatellen todella huima, sillä tietääkseni esimerkiksi maastohiihdossa kisat ovat korkeimmillaan 1700 metrissä. Mutta niin vaan on triathlonin maailmancup viety lähes pariin tonniin ilman, että asiaa on edes viitsitty mainita kansainvälisen triathlonliiton sivuilla mitenkään ylimääräisesti...?!?

Korkeaan sopeutuminen jänskättää, sillä sopeutumisaika jää minulla nyt hyvin rajalliseksi. Aikaa on viisi kokonaista päivää, kaksi ekstra yötä ja vajaa vuorokausi lentokoneessa. Tämän pitäisi juuri riittää. Hiukan kuitenkin saattaa tulla tasoitusta niille maajoukkueille, jotka ovat leireilleet viime viikot korkella. Mutta näin yhden naisen maajoukkueena etenkin, kun korkealla treenaamisesta on kertynyt erittäin vähän kokemusta, uskomme, että oli hyvä ratkaisu tehdä viimeistelytreenit kotona ja matkustaa vasta sitten vähähappiseen ilmaan ja outoon paikkaan. Jos kroppa vaan toimii normaalisti ja ehdin sopeutua, niin olen aika saletti, että vuoristoilman tarjoama lisärankkuus on minulle vain suuri etu.

Kotisuomessa viime viikot sujuivat tosi jees. Palautuminen Tongyeongin maailmancupista kävi vikkelään ja saimme lyhyen loistavan treenijakson aikaiseksi. Mitään ihan älyttömän kovia settejä en enää tehnyt, vaan Paul jarrutteli kovissakin treeneissä sen verran, etten päässyt repimään ylisuorituksia. Joka tapauksessa kunto tuntuisi jälleen nousseen himpun verran. Itse asiassa vauhdit vaikuttivat joka lajissa paremmille kuin ikinä, mikä antaa kyllä loistavan fiiliksen kisoihin.

Näin päivän oleilun jälkeen olo on kyllä pitkän matkustelun, aikaeron ja ehkä myös tämän korkean takia vielä aikas nihkeä. Mutta eiköhän se tästä parane, kun malttaa ottaa rennosti pari päivää! Paikkana tämä Guatape on kyllä aivan upea. Kylää ympäröi valtava kirkas järvi ja luonto on tosi vihreää eli kyllä näissä vuoristomaisemissa kelpaa vaikka nautiskella kolumbialaista kahvia :)

Maailmancup, Tongyeong, 22. sija

Viime lauantain Etelä-Korean maailmancupissa alkoi vihdoin löytyä merkkejä menosta, jota olen koko kauden odotellut. Loppusijoitukseni oli kohtalainen 22. sija, mutta pienen pienellä onnen potkaisulla (= ei niin laiskoja tyttöjä pyöräporukassa) se olisi voinut olla rutkasti parempi.

Kisani alkoi OK polskinnalla. Uin vihdoin lähelle sitä tasoa, mihin pystyn. Ykkösryhmän perälle eroa tuli tosin vieläkin noin 1.20 min, mutta omassa porukassani oli useita uimareita, joille kesällä hävisin reilusti yli minuutin ja niistä asemista, mistä nousin vedestä, saavutetaan usein kärkiporukka pyörällä. Parasta uintisuorituksessani oli, että pasmat eivät menneet sekaisin, vaikka ekalla kierroksella minua vedettiin useamman kerran peräkkäin jalasta ja lasitkin lähtivät päästä. Lisäksi uinti tuntui ihan loppuun saakka todella helpolle, joten seuraavalla kerralla voin lähteä rohkeasti rynnimään vielä parempiin porukoihin.

Pyöräkin kulki mukavasti, vaikka jalat tuntuivat heti alusta alkaen hiukan tyhjille. Ajoin kuitenkin vahvimmin noin 15 hengen porukastamme ja tein töitä suurimman osan matkasta. Näin paljoa en tietenkään olisi halunnut huhkia, mutta emme millään saaneet yhteistyötä toimimaan ja en halunnut luovuttaa peliä aivan kokonaan. Pyörä oli kuitenkin tosi turhauttavaa, kun ero kärkeen kasvoi koko ajan. Kärsimme lisäksi siitä, että kärkiporukat saivat selvästi apua kisaa kuvanneista moottoripyöristä... uskomatonta, että tällaiset järjestäjien fibat ovat mahdollisia maailmancupissa. Saavutimme pyörällä muutamia kärkiryhmistä tippuneita naisia ja myös meidän porukastamme karisi muutamia tyttöjä, mutta mitään mullistavaa pyöräilyssä ei tapahtunut, vaan ero kärkeen kasvoi lisää noin 1.40 min.

Juoksun vaihtoon tulin loistavissa asemissa ryhmämme kärjessä, mutta etureiteni kramppasivat kenkiä jalkaan kiskoessani ja hävisin vaihdossa muille noin 10 sekuntia. Juoksu ei lähtenyt missään vaiheessa kulkemaan normaalisti, sillä reisissä ei ollut tippaakaan energiaa. Tämä johtui todennäköisesti siitä, että pienten vatsavaivojen vuoksi tankkaus jäi kisaa edeltävinä päivinä hiukan heikoksi (yleensä teen tietynlaisen kevyen hiilaritankkauksen). Geelipussi piristi menoa hetkeksi, mutta pääasiassa juoksu oli melkoista vääntötaistelua. Joka tapauksessa kipitin kärkeenkin nähden yllättävän hyvin ja hävisin voittajalle, Ranskan Jessica Harrisonille, kympillä vain 1.25 min, vaikka mielestäni menoni oli ihan ryömimistä...eli nyt voi hyvänä päivänä olla mahkuja juosta tosi kovaa.

Kokonaisuudessaan kisa oli ihan okei ja ennen kaikkea siitä jäänyt fiilis antaa todella paljon intoa ja uskoa tuleviin koitoksiin. Seuraava maailmancupin kisa onkin jo reilun parin viikon päästä, jee jee!

Etelä-Korea oli muuten tosi hieno maa, laittelen viimeistään ensi viikolla kuvia blogiin :)

Tongyeongiin

Muutaman tunnin päästä alkaa matka kohti Etelä-Koreaa. Lennämme ensin yön yli Souliin, mistä sitten huomenna seikkailemme koko maan halki pienehköön Tongyeongin satamakaupunkiin. Tongyeongissa kisataan ensi lauantaina maailmancup.

Treenit ovat menneet tosi hyvin. Varsinkin viime viikolla oli ihan konemainen vire, kaikki kulki ja myös palautuminen on ollut nopeaa. Odotan innokkaana kisaa ja sitä, että pääsisin nyt vihdoin ottamaan kaiken irti ilman minkäänlaisia vastoinkäymisiä! Haluan tosi paljon nähdä, mihin se riittää.

Sijoitustavoitteita tärkeämpää Tongyeongissa on kuitenkin se, että uin vihdoin harjoitusvauhtieni tasolla ja nousen vedestä niin kutsutussa kakkosryhmässä, joka muodostuu yleensä reilun minuutin päähän kärjestä. Pyöräilyssä ja juoksussa tavoittelen perussuorituksia. Niissä terävin vire on suunnitelmien mukaan seuraavissa kisoissa. Mutta ei nyt tietysti perustasollakaan porukan jalkoihin saa jäädä...

Jos netti toimii hotellilla, niin laitan varmaan ennakkotunnelmia vielä lähempänä kisaa. Mutta nyt pitää rientää viimeistelemään pakkaamista!

Vatsatauti ja keskeytys Japanissa

Japanin reissu meni kivasti kisapävän aamuyöhön saakka, jolloin muhun iski joku vatsapöpö. Oksentelin aamun, mutta yritin silti vakuutella itselleni, että homma toimii kuten Konosella ja kisa sujuu siitä huolimatta... niinpä kampesin mukaan starttiin. Startti ja noin kolmasosa uinnista sujuikin todella hyvin, mutta sitten ylimääräistä tavaraa alkoi jälleen nousta ylös ja ainoaksi vaihtoehdoksi jäi keskeyttää kisa jo ekan uintikiekan jälkeen.

Harmittaa ihan pirusti. Miksi aina pitää tulla jotain tämmösiä kaiken romahduttavia ongelmia???!!!!???? Yokohama oli hirmuisen hieno ja siisti kaupunki ja söin kisaa ennen tosi varovaisesti pelkkiä tuttuja länsimaisia ruokia. Raskasta sekä turhauttavaa reissata toiselle puolelle palloa, tehdä kisasta vain startti ja sitten matkata takaisin kotiin.

Nyt ei auta jäädä ketutukseen pyörimään, vaikka ihan suhteettoman kovalle tämä homma taas tuntuu. On kuitenkin kaivettava reissusta sen tarjoamat positiiviset kokemukset. Etenkin uinnin suhteen itseluottamus kasvoi tosi paljon, kun pääsin samaan altaaseen treenaamaan huippujen kanssa eikä kisan alkuvauhtikaan enää tuntunut yhtä kovalle kuin pari kuukautta sitten eli se laji vaikuttaisi vihdoin menneen oikeaan suuntaan. Nyt on vain paranneltava olo täysin terveeksi ja sitten tehtävä kunnon treenisatsit Etelä-Korean, Kolumbian ja Uuden Seelannin maailmancuppeja varten.

Japaniin!

Pian on taas aika ruveta tositoimiin. Huomenna lähden Japanin Yokohamaan, missä käydään World Championship Series kisa ensi maanantaina.

Kilpailusta on tulossa todella kovatasoinen, sillä paikalla on lähes kaikki maailman parhaat ja vielä täydessä tikissä viime viikonlopun Pekingin finaalin jäljiltä. Mahtavaa päästä kokeilemaan menoa, joka ei tällä pallolla enää kovemmaksi muutu! Oma päätähtäimeni on tosin vasta loka-marraskuun cupeissa, mutta kyllä fiilis on nytkin jo sellainen, että alkukesää parempaa vauhtia voisi olla luvassa :)

Valmistautuminen on sujunut hyvin. Hiukan arveluttaa tosin tämä myöhäinen kisapaikalle matkustaminen, mutta näin yhden hengen maajoukkueena ylimääräinen sompailu oudoissa olosuhteissa ei sekään olisi helppoa. Ja nyt saan isän huoltajaksi mukaan, mikä on tosi tarpeellista. Aikaeroon sopeutumisen olen jo aloittanut heräämällä aikaisin viime päivinä. Ja lämpösopeutumista olen hakenut ergosta sekä saunomisesta - en tosin yhdistettynä niin kuin hurjat huhut suomalaisista viime vuosikymmenen Hawaijin kävijöistä kertovat ;)

Kisaa voi seurata osoitteesta www.triathlonlive.tv. Startti on maanantaina 19.9. klo 02 Suomen aikaa eli seuraaminen vaatii kyllä yökukkumista tai aamuvirkkuutta.

Triathlonin riemua Stadikalla

Edellisestä blogikirjoituksesta on hurahtanut aika kauan aikaa. Syynä on se, että päivät ovat sisältäneet lähinnä treeniä, lepoa sekä syömistä ja jännitystä elämään on tuonut vain kunkin suoritteen kokoluokan vaihteleminen. Todella mukavasti ne loppukesän viikot kuluivat kyllä niinkin. Ja mikä tärkeintä, kroppa alkaa valmistua syksyn kisakautta varten.

Mukavaa vaihtelua urheilijaelämän spartalaiseen päivärytmiin toi kuitenkin Uimastadikalla reilu viikko sitten pidetty Helsinki City Triathlon. Oli ihan mieletöntä, kun Stadikalla kisaili päivän aikana yli 1100 yksilökilpailijaa ja noin 150 kolmen hengen viestijoukkuetta!!! Tapahtuma on vuosi vuodelta kasvanut huimaa vauhtia ja tälläkin kertaa Stadikalla näkyi harvinaisen paljon liikunnan riemua eikä triathloniin valitettavan usein liitettyä hampaat irvessä pingottamista ollut lainkaan havaittavissa. Liikunnan riemun fiilis tarttui myös muhun niin vahvasti, että päätin ihan loppuhetkillä käydä itsekin vetämässä koitoksen läpi TriForFun -henkisesti hymyssä suin :)

Viikonlopun aikana olin myös HCT:n järjestelyissä melko vahvasti mukana ja "työpäiväni" venyivät lähes kellon ympäri. Silti tunsin olevani melkein laiska, sillä aktiivisimmat puuhamiehet painoivat töitä jopa alle tunnin yöunien voimin! Ei sitä ikinä uskoisi, miten paljon erilaista puuhaa näinkin monimutkaisen häppeningin järjesteleminen vaatii... Aika sisupusseja ja todellisia triathlonin hyväntekijöitä tämä porukka, valtava kiitos teille kaikille!!!

Kannattaa muuten käydä katsomassa kuvia ja vieraskirjan palautteita osoitteesta:

www.triforfun.fi

Lepoa ja harjoittelua

Edellisen blogitekstini "mitäs kisoja seuraavaksi" -kysymykseen tuli vastaus jo pian kirjoittamisen jälkeen. Joku tyhmä tauti iski päälle. En ollut mitenkään tajuttoman kipeä, mutta silti selvästi flunssainen ja kaikki palautumismittarit näyttivät pahasti punaista. Toivoin, että tilanne olisi muuttunut viikonlopuksi ja pakkasin jopa laukun Kuopion SM-kisaa varten. Perjantaiaamuna jouduimme kuitenkin tekemään raskaan päätöksen ja jäämään kotiin :(. En olisi uskonut, että "vain" SM-kisan väliin jääminen olisi harmittanut niin paljon kuin se harmitti.

Kuopion viikonloppu meni nyt siis lähinnä lepäillessä. Mielenkiintoisinta antia oli Kuopio Triathlonin ja Kalevankisojen töllöttäminen telkkarista sekä Lontoon WCS kisan tarkka seuraaminen netistä. Lontoossa ei näyttänyt olevan ihmeellisyyksiä. Selvää on, että juoksu ratkaisee tosi paljon sillä kisareitillä, mikä sopii mulle. Nyt parikymmentä ekaa naista juoksi reilun minuutin sisään kaikki alle 35 min. Se vauhti olisi ollut kovaa valuuttaa Kalevankisoissakin...

Koska yksi tärkeä viikonloppu meni nyt sairastellessa, päätimme jättää myös viime viikonloppuisen maailmancupin suosiolla väliin. Samoin jätän väliin tulevan viikonlopun sprintti MM-kisan, jonka listalle nousin ihan yhtäkkiä vasta pari päivää sitten. Tulimme siihen tulokseen, että MM-kisaan ei olisi järkeä lähteä täysin viimeistelemättä ja näin yhtäkkiä on aika vaikea saada kunnon viimeistelyä aikaiseksi, kun koko viime viikon perustreenaaminen jo tähtäsi täysin loppusyksyyn.

Erittäin positiivista on se, että se kevyen viikonlopun jälkeen treenaaminen alkoi pitkästä aikaa sujua jopa loistavati ja saimme tehtyä tosi hyviä perussettejä varsinkin vedessä :). Toivottavasti sama vire jatkuu seuraavat viikot, niin syksyyn tulee vielä tosi mielenkiintoisia koitoksia!

Ensi sunnuntaina käydään muuten ITU:n pitkän matkan EM-kisat Suomen Tampereella. Harmi, että siitä kisasta palautuminen veisi multa niin kauan, että olympialaisiin tähtäävät loppukauden kisat olisi sillä niitattu...muuten täytyy myöntää että pitkä matkakin on alkanut kutkuttamaan ja olisi kyllä ollut tosi hienoa osallistua kotimaassa käytävään arvokisaan. Valtavasti onnea ja tsemppiä koko Suomen joukkueelle!!!

Niin ja muistakaahan kaikki tulla kisaamaan / kannustamaan / auttamaan järkkärihommissa Helsinki City ja Linnanmäki Triathloniin Uimastadikalle 28.8.!

Ylirasitusta, alirasitusta, henkisiä lukkoja, maailmancupia, SM-kisaa...?

Siinäpä kysymyksiä, joita olemme pohtineet. Suurimpana kysymysmerkkinä on (ilmeisen monien suomalaisurheilijoiden tapaan...), miten kroppa saadaan siihen vireeseen, että tavoitteenmukaista tulosta alkaa vielä tällä kisakaudella syntyä.

Kysymyksen pohtiminen on tietty pitänyt aloittaa miettimällä, mikä nyt sitten on mättänyt. Selvää on, että uinti on ollut melkoista sukellusta. Muutkaan lajit eivät kuitenkaan ole kisoissa kulkeneet ihan odotusten mukaan. Syitä nihkeyteen voi olla lukuisia, mutta karkeastihan syynä on joko fyysinen ylirasitustila tai alirasitustila tai vaihtoehtoisesti sopiva rasitustila, jonka kisoissa vain pilaa äärettömän kovasta onnistumisen halusta seurannut ylipuristus tai lamaantunut alipuristus.

Alirasitustilan jätimme ensimmäisenä pois laskuista, sillä treeniä on tänä vuonna tullut enemmän kuin koskaan. Kai se johtuu jostain syvälle juurtuneesta suomalaisesta työmoraalista, että tämän hyväksyminen ei ollut helppoa. Vaati aikamoisen määrän todisteluja valkulta, kunnes uskoin, ettei tilanne nyt parane puskemalla entistä ahkerammin päin seinää.

Toisena vaihtoehtona oli ylirasitustila. Ainakin viime aikojen aamusykkeet, kovissa treeneissä toistuva päänsärky ja muutamat muut oireet ovat jälleen kerran hiukan viittailleet tähän suuntaan. Paha ylirasitus ei varmasti ole, mutta lievää liikarasitusta ei voi jättää pois laskuista. Niinpä asialle täytyi tehdä jotain. Omalla kohdallani ihan pelkkä pakkolepo vetää kropan helposti sekaisin eikä edes palauta kunnolla. Ja ainakin se on päälle tylsää. Niinpä tein koko viime viikon aerobista määrätreeniä kuntoliikuntateholla. Olo alkoi onneksi parantua ja eilen teimme jo kovan treenipäivän, joka sujui ihan ok. Nyt vain jännitämme, kuinka siitä palautuu.

Kolmantena vaihtoehtona oli sitten se henkinen umpisolmu. Tämä on varmaankin se todennäköisin vaihtoehto. Se on johtanut jopa treenisuorituksia surkeampiin uintiräpiköinteihin, jotka puolestaan ovat masentaneet ja kiristäneet solmua entisestään. Mutta miten solmut saa auki, on edelleen hiukan kysymysmerkki. Täytyy vain oppia ottamaan rennommin ja nauttimaan urheilusta ilman suorituspaineita, mikä on helpommin sanottu kuin tehty! Pulmaa olemme lähteneet purkamaan psyykkisen valmentajan avulla. Myös ajatusten pistäminen kaikkeen muuhun kuin urheiluun tuntuu auttavan kummasti. Perinteinen suomalaiskeino eli pää pihalle pullon voimin ei kuitenkaan sovi minulle.

No, mutta miten tästä nyt sitten käytännössä edetään? Yhtenä vaihtoehtona olisi lähteä heti viikon päästä uuteen maailmancupiin (Lontoon kisaan täksi viikonlopuksi en saanut paikkaa), mutta se tuntuu hiukan pään seinään puskemiselle. Sitäpaitsi nyt on on saatava uintiin perustreeniä alle ja sitten pystyttävä tekemään erittäin hyviä uinteja paineellisiksi luoduissa tilanteissa kotialtaissa ennen kuin kannattaa taas reissata maailman ääriin. Vaikka eipä sitä maailmancupiakaan helppo olisi jättää väliin.

Kuitenkin todennäköisin vaihtoehto on, että mikäli vain olo on perjantaina ok, niin kilpailen lauantaina SM-kisassa Kuopiossa. Hymy huulessa rennosti vedetty kisasuoritus voisi nyt olla erittäin kehittävä. Kuopiossa on aina mukava tunnelma ja tänä vuonna sinne on tulossa pienestä osaanottajamäärästä huolimatta tosi kova kisa. Suomalaisista paikalla ovat muun muasssa Ranskan liigassa loistavia kisoja tehnyt ja Suomen kenttiä hallinnut Heidi Hyvärinen sekä pienistä alkukauden kankeuksista huhujen mukaan tiukkaan iskuun kuntoutunut Venla Koivula. Lisäksi mukana on pari ulkomaalaista: ruotsalainen Emelie Gunnarsson ja venäläinen Aleksandra Razarenova, joka on ollut useita kertoja 15 joukossa maailmancupeissa. Mikäli Kuopioon pääsen, niin haasteena tuleekin olemaan, miten malttaisin ottaa rennosi näin kovassa seurassa...

9. sija Genevessä

Eilen Genevessä käydyssä Eurooppa Cupissa tuli jälleen epäonnistuminen. Tavoitteena oli podiumpaikka ja tuloksena 9. sija. Mikä henkisesti pahinta, homma murskaantui jälleen jopa aiempia kisoja huonompaan uintiin. Kaaduin startissa, mutta se ei ole ainakaan täysi selitys ihan tajuttoman surkealle räpiköinnille. Hävisin kärjelle valovuoden mittaiset kolme minuuttia. Nyt kilpailu-uinnissa on joku todella paha lukko: on aivan uskomatonta, että aiempaa paremmilla treeneillä kisoista tulee vaan entistä huonompia suorituksia. Todella masentavaa.

Eilistä kisaa helpotti onneksi hiukan, että vedestä samaan aikaan kanssani rantautunut ranskalaistyttö oli kohtalaisen hyvä pyöräkuski ja saimme hänen kanssaan pidettyä siedettävää vauhtia yllä pyöräilyssä. Pyöräjalkanikaan eivät kuitenkaan olleet parhaimmillaan eikä eilisillä jaloilla ollut mäkisestä reitistä huolimatta otettavissa kärkeä kiinni, mutta onneksi lisää eroa kärkiryhmään ei pyörällä tullut kuin reilu minuutti.

Juoksukaan ei kulkenut niin kuin odotin. No, eipä fiiliskään ollut juostessa enää ihan huipussaan, kun lähdin todella paljon toivomaani huonommasta tilanteesta juoksulenkille. Pienoiseksi ilokseni kipitin kuitenkin väkisin vääntämällä kisan kolmanneksi parhaimman juoksuajan, ohitin läjän tyttöjä ja nousin siedettävälle 9. sijalle.

Nyt ei siis auta muuta kuin jälleen kerran koota tilanne. Täytyy skannata ihan tosissaan, mitä seuraavaksi teemme: onko edessä vain harjoittelua (ja siihen sisältyen Kuopion SM-kisa ja avovesiuinnin SM-kisa) vai maailmancup Unkarissa samoihin aikoihin. Täytyy antaa höyryjen jäähtyä pari päivää ja miettiä asiaa sen jälkeen virkeällä mielellä :)

Kausi vasta aluillaan... :)

Muutaman viikon kisatauko on tehnyt hyvää. Päätimme EM:n jälkeen jättää Edmontonin maailmancupin väliin, mikä oli raaka riskiratkaisu. Kyseinen kisa ei ollut maailmancupiksi kovinkaan tasokas, joten olympiapisteiden metsästystä ajatellen jätin näin hyvän tilaisuuden käyttämättä. Tästä huolimatta kisatauko vaikuttaisi nyt täysin oikealta ratkaisulta. Halusimme nimittäin heikohkon alkukauden jälkeen nollata tilanteen ja alkaa rauhassa rakentaa kuntoa kohti pitkää jopa marraskuulle jatkuvaa loppukautta.

Nyt ekat noin kymmenen päivää EM:n jälkeen menivätkin palauttavan liikunnan parissa. Lähes kaikki treenit tuli tehtyä hyvin kevyesti, sillä aina, kun koitin liikkua hiukankin reippaammin, alkoi päätä särkeä ihan tuhottomasti. Taisi olla aika stressi kropalle se sippaaminen kisassa. Ja ottihan se epäonnistuminen myös henkisesti koville.

Onneksi kroppa ja mieli alkoivat kuitenkin pikkuhiljaa palautua ja pääsin kunnon harjoittelun pariin. Tärkeintä on ollut, ja on myös tulevina viikkoina, uinti. Olemme lähiseudun triathlonistien ja parin uimarin kanssa tehneet muutamia tosi hyviä porukkatreenejä, joissa olemme päässeet totuttelemaan avovesikilpailuihin kuuluvaan vierustoverien mätkimiseen. Näiden treenien lisäksi uintiani on hiottu uudella tavalla myös altaassa, sillä olen saanut pari kertaa viikossa tekniikkavalmennusta uintispesialisti Marja Päviseltä! Marja ui omalla urallaan vapaata ja perhosta kolmissa olympialaisissa. Urheilu-uransa jälkeen hän on kouluttautunut valmennuksesta sekä liikuntatieteistä eli on todellinen huippuosaaja -ja lisäksi äärettömän positiivinen ja kannustava tyyppi :)!

No, tottakai uintitreenien ohella kuluneen vajaan parin viikon settiin tuli myös runsaasti muuta liikuntaa. Ehdottomia kohokohtia olivat 1.30 h pk-juoksu Sotungin hiihtomaastoissa (eka kerta näin pitkä lenkki mäkisessä vuoden 2002 jälkeen!) sekä pari älyttömän hyvää rennon reipasta pyörä+juoksutreeniä. Esimerkiksi lauantaiaamuna uin Solvallassa rennon 45 min treenin, ajoin mäkiteillä 60 km nousevasti, ja fiilistelin juoksuradalla 3 km -> 375 m vetoja 3.35 -> 3.00 / km vauhdeilla. Oli kyllä kiva taas harjoitella kauniissa Suomen kesässä!

Vaikka loppukauteen tähtäävä harjoittelu jatkuu edelleen, on seuraava kilpailukin jo tämän viikon sunnuntaina, kun osallistun eurooppacupiin Genevessä. Tavoitteena on saada hyvää porukkauintikokemusta ja tienata muutamia ITU pisteitä loppukauden maailmancupeihin pääsemistä varten. Odotan kyllä kisaa tosi innokkaasti, sillä Geneven kilpailureitin erikoisuutena on kuuteen kertaan ajettava 1 km mittainen jyrkkä mäki eli scorpparin saa pistää kunnon kyytiin :)!

Huono uinti ja lämpöhalvaus EM:ssä

Ei mennyt vieläkään putkeen. EM-kisasta tuliaisina on vain huono uinti ja ylikuumentunut keho. Sijoitus niin huono, ettei laskuissa pysynyt mukana.

Kisa käytiin tänään päivällä erittäin kuumissa olosuhteissa. Lämpöä oli yli 40 C! Huh! Ennen kisaa ajattelin, että rankka lämmin kisa olisi minulle vain etu. Mutta aamulla aloin jo hiukan pelätä kisan kulkua, kun vatsani oli jostain syystä tosi sekaisin. Ei hyvä juttu nesteiden kannalta.

Uinti käytiin ilman märkäpukua. Olen vikat pari viikkoa treenannut lähes ainoastaan puvulla, täällä kun sen käyttämisen piti olla itsestäänselvyys. No, vaikka olo nyt vihdoin on palautunut, kulki uinti vanhan kaavani mukaan. Ekalle poijulle pääsin hyvissä asemissa, mutta poijuilla tapahtuneen hakkauksen jälkeen tipuin. Loppumatka meni sitten yksikseen vetäen muutamaa tyttöä perässä. Eroa kärkeen tuli jälleen aivan liikaa.

Pyörä alkoi onneksi hyvin. Meillä oli hyvä pieni ryhmä ja saimme loistavaa yhteistyötä aikaiseksi ja ero kärkeenkin ennemmin pieneni kuin kasvoi. Oma pyöränikin kulki nyt taas tavallisen vahvasti. Ongelmana oli vain älytön jano ja kuumetus. Juomani loppuivat noin 25 km kohdalla enkä sen jälkeen enää uskaltanut tehdä porukassamme hommia. Eroa kärkeen oli vaihdossa jo jotain 3.30 min.

Juoksussa kulki vain alku ja sain pyöräryhmässämme ajaneisiin ison eron. Vikat jopa 8 km olivat kuitenkin valitettavasti täyttä taistelua. Panostin juomiseen ja heitin vettä päälle vaikka kuinka paljon, mutta kuuma oli. Vikan 2,5 km kiekan alkaessa en ollut varma pääsenkö maaliin.

Jälkikäteen voisi sanoa, että olisi kantsinut heittää sisut menemään ja keskeyttää. Sen ratkaisun teki tänään aika moni tyttö. No, tälläkään kertaa sisu ei antanut periksi jättää leikkiä sikseen ja hoipertelin maaliin pyörtyen heti pysähdyttyäni. Ei kun sairaalatelttaan ja jäihin, joissa vietinkin aika tovin ennen kuin jalat alkoivat kantaa. Nyt noin 5 h kisan jälkeen olo on onneksi jo aika ok. Nestettä olen tosin juonut reilusti yli 4 litraa eikä vieläkään ole vessalle tarvetta...

Kisan kulku harmittaa kyllä tosi paljon. Nyt on selvä palaverin paikka valmentajan kanssa, miten kausi tästä jatkuu. Todennäköisesti pysäytämme homman tyystin ja treenaan pelkästään koko heinäkuun tai käyn tekemässä vain jonkun euroooppacupin harjoitusmielessä. Turha matkustaa Edmontoniin asti maailmancupiin. Uinti on nyt saatava onnistumaan edes hiukan paremmin. Sen eteen tulemme tekemään kovasti töitä ja myös uutta valmennusapua on luvassa. Uinnin onnistuessa homma helpottuukin paljon, sillä pari viikkoa sitten juoksin jo lähes yhtä kovaa kuin kaksi tänään EM-podiumilla ollutta.

EM-kisaan

Yksi tämän kesän pääkisoista on edessä jo muutaman päivän kuluttua, kun tulevana lauantaina Espanjan Pontevedrassa käydään EM-kisat. Jännää.

Viime viikko Italian eurooppacupin jälkeen oli edelleen pääosin kevyttä harjoittelua. Pienoista epävarmuutta olotilaan (lähinnä varmaan henkiselle puolelle...) aiheuttaakin se, etten ole pitkiin aikoihin treenannut niin vähän kuin viimeksi kuluneiden parin viikon aikana. Viikonloppuna tehdyissä viimeistelytreeneissäkään emme kellotelleet minkäänlaisia "hermovetoja", vaan ideana on nyt säästää aivan kaikki parhaat paukut itse kilpailutilanteeseen. Fiilis onkin nyt se, etten millään malttaisi odottaa lauantaihin, että vihdoin pääsen irti!

Alla on linkki videoon, jossa Javier Gomez esittelee EM-kisaa sekä Pontevedran reitin erityispiirteitä. Makee paikka. Ennusteet lupailevat tulevan lauantain olosuhteiksi sellaista, että uinnissa käytettäisiin märkäpukua, mutta sää olisi silti helteinen ja aurinkoinen. Ihan kuin mua varten suunniteltu :)

http://www.youtube.com/watch?v=lKv7Sjlrc9Y&feature=related

Italiassa surkea uinti ja 24. sija

En olisi ikinä uskonut, että uinti voi kulkea NÄIN huonosti. Italiassa tuli kaikkien aikojen pohjat, kun hävisin kärjelle SPRINTTIMATKALLA 1.23 min...huh, huh! Selitykset ovat hakusessa. Yksi syy on potku päähän heti uinnin alussa mikä vei uimalasit. Toinen syy on uusi tekniikka, joka sekoittaa nähtävästi kaikki kovassa vauhdissa. Kolmas syy ehkä ylikunto...??!!?

Joka tapauksessa tilanne oli heti uinnin jälkeen ihan toivoton, kun olin koko porukan vikana paljon muiden perässä. Pyörässä oli vielä kaiken lisäksi tullut monta pientä ryhmää, joissa tehtiin tosissaan töitä. Omat pyöräjalkani eivät olleet mitenkään parhaimmat mahdolliset ja väkisin tempoa ajamallakin eroa ykkösryhmään tuli lisää reilut 2 min ja vikaan ryhmään se pysyi about samana. Eli ei tosiaan hyvä!

Tokassa vaihdossa kämmäilin kaiken lisäksi kamojen kanssa ylimääräiset 15-20 s. Juoksussa vitutus oli jo tosi kova ja pelotti juosta ihan täysillä, koska elimistössä ilmiselvästi on nyt jotain häikkää. Joka tapauksessa tässäkin tilanteessa hävisin reilun 5 km matkalla voittajalle Aussi Erin Denshamille vain 34 sekuntia! Eli juoksu alkaa olla aikas kauhukunnossa ja todella kovia tuloksia on tehtävissä, kunhan vaan se s.....nan uinti alkaisi sujua niin kuin treenaamisen mukaan pitäisi!!!

Nyt on siis vaan väkisin väännettävä pää pystyyn, tehtävä kunnon analyysi valmentajan kanssa, ja laitettava uintievät kuntoon parin viikon päästä käytäviä EM-kisoja varten.

Sprinttaamaan Italiaan!

Huomenna lentokoneen nokka osoittaa kohti pohjoista Italiaa ja Cremonan kylää, missä sunnuntaina käydään Eurooppa Cupin kisa. Odotan koitosta hyvillä mielin. Hauskinta ja jännintä on, että matkana on nyt sprintti (750 m/20 km/5 km)! Tiedossa on siis kunnon tykitystä alusta loppuun, kivaa ;)

Belgian kisan jälkeen teimme viime viikolla kunnon perustreenisettiä, mutta tämä viikko on puolestaan ollut tosi kevyt: tavoitteena on, että koko viikolle treeniä tulisi vain jotain 12 h. Huomasimme, että oon edelleen treenannut koko kevään sekä määrällisesti että tehollisesti aikas paljon ja samalla on tullut reissattua sekä kisattua jatkuvasti. Ehkäpä tässä on yksi syy siihen, että kisoissa olossa on ollut turhan paljon dieseliä.

No, pieni treeniväsymys tässä vaiheessa kevättä on toisaalta jopa suotavaa. Nyt alkaa kuitenkin olla aika availla koneistoa, kun esim. EM-kisaan on vain pari viikkoa aikaa. Siinä suhteessa nyt meneillään oleva "junnutreeniviikko", joka huipentuu sunnuntaiseen sprinttikisaan, tuli juuri oikeaan paikkaan!

Hyvä treeni, mutta heikko lopputulos Belgiassa

Sunnuntaina käyty Premium Eurooppa Cup Belgian Brasschaatissa ei mennyt tuloksellisesti yhtään nappiin, sillä olin tuloslistan 17. Kisassa oli kyllä taas tukku kovan tason menijöitä ja kuittasinkin jälleen pari kovaa nimeä, mutta ihan liian monelle hävisin. On se kuitenkin niin, että näissä eurooppacupeissa haluaisin jo treenikuosissakin yltää kymppijoukkoon.

No, heikko sijoittuminen loppulistassa ei harmita kamalan paljon, sillä harjoitukselliset tavoitteet täyttyivät täysin. Ykköstavoitteena oli oppia hallitsemaan kisajännitystä. Turhan jännityksen vähentäminen onnistui, mutta vähän liian hyvin. Olin ennen starttia lähes flegmaattinen. Aloitin uinnin tällä kertaa liian hiljaa ja jäin uiskentelemaan erään ennakkosuosikin viereen ajatellen, että hyvin menee...kunnes huomasin, että tyttö ui jostain syystä tavallista huonommin ja olin vikassa ryhmässä paljon muiden perässä. Siitä ryhmästä ei ollut enää mahdollisuutta rykiä, vaikka voimia olisi ollut, ja lopulta hävisin taas kärjelle vajaat 2 min.

Onneksi tässä 7 hengen uintiryhmässäni oli pari hyvää pyöräilijää ja toivoin, että saamme kunnon yhteistyön käyntiin. Valitettavasti touhu meni ihan leikkimiseksi varsinkin sen jälkeen, kun saavutimme edellä ajaneen 10 hengen ryhmän. Alkoi ketuttaa rankasti ja jäin itsekin lopulta pitkiksi ajoiksi ryhmän perälle istuskelemaan ja kiroilemaan tilannetta. Tämä harmittaa kyllä näin jälkikäteen, sillä nyt kisasta jäi fiilis, etten edes yrittänyt parastani! Joka tapauksessa ero kahteen kärkiryhmään kasvoi pyörällä lisää vajaan minuutin.

Juoksu kulki taas entistä paremmin ja saavutin noin 10 edellä ajanutta. Juoksin myös omasta pyöräryhmästäni nopeiten ja about samaa vauhtia podiumille yltäneiden kanssa. Vaikka reidet olivat treeniväsyt, sain myös loistavan loppupuristuksen aikaiseksi, minkä tästä kisasta treenin kannalta halusimme.

Kisaa lukuun ottamatta Belgian reissu sujui oikein mukavasti. Brasschaat oli söpö pikkukylä ja perhemajoituksemme tarjonnut Defilletin perhe hemmotteli meitä tajuttoman herkullisilla sapuskoilla!

Uusi menopeli - Scorpion Leiurus :)

Nyt se on alla, tämän kesän ase eli Scorpparin Leiurus pyörä!



Aivan mahtava pyörä! Painoa pyörässä on kisavanteilla selvästi alle 7 kg ja tempotangon kanssakin liikutaan justiin sallitun rajan yläpuolella eli turhaa liikutettavaa massaa pelissä ei totisesti ole. Fillarissa on laadukas Scorpparin hiilikuiturunko ja erikoisuutena tässä Leiuruksessa on integroitu satulatolppa. Hiukan hirvitti, kun pyöräni ajokuntoon sovitellut Lemmettylän Teemu sahasi tolppaa sopivan korkuiseksi...no, kyllähän Teemu hommansa osasi ja täytyy sanoa, että tämän ihme tolppahässäkän tarjoama ajoasento sekä runkoon tuleva jäykkyys tuntuvat todella hyviltä.



Liikkuvina osina pyörässäni on Sramin Redit. Pelkäsin hiukan etukäteen, että mitenköhän totun uuteen vaihdesysteemiin, mutta eipä siinä kauan mennyt, sillä noin 10 min ajon jälkeen olin jo Srameista ihan haltioissani! Hiukan pidemmän totuttelun vaatii sen sijaan se, että valkun toivomuksesta kampieni mitta on nyt 167,5 mm ja uskomatonta kyllä, parin millin eron entiseen huomaa. Olen kuitenkin vakuuttunut, että muutaman ajelun jälkeen nämä kammet rullaavat entistä vinhemmin!



Ensi sunnuntaina pyörä pääsee kisaneitsyydestään, kun hurjastelen sillä Belgian Eurooppa Cupissa!

Lepoa ja peruskestävyyttä

Niin se vaan on, että ainakin mun kohdalla sen huomaa usein vasta jälkikäteen miten hyvää pieni kevennys tekee. En kokenut olevani kovinkaan väsynyt Meksikon kisan hujakoilla tai sen jälkeen. Lähinnä olin sitä mieltä, että ennen kisaa ei olisi oikein varaa lepäillä, jotta tulisi rakennettua kuntoa kesän tärkeämpiä kisoja varten ja kisan jälkeenhän taas ylimääräinen lepäily on aivan älytön ajatus...

Valmentaja osasi kuitenkin lukea oikein pientä väsähtelyä ja päivittäistä äksyilyä ja kevensi touhua kunnolla viime viikoksi. Maailmancupia seuranneeseen kahdeksaan päivään tuli vain noin 16 h kevyttä liikuntaa. Uutta virikettä kropalle ja etenkin päälle antoi muun muassa mäkihyppyrappusten kapuaminen ja poluilla juoksentelu. Ja niinhän siinä kävi, että kevennysjakso palautti hiukan kadoksissa olleen juniorimaisen ilon urheilua kohtaan!

Nyt meneillään olevat pari viikkoa ovat treenillisesti aika peruskestävyyspainotteisia ja tarkoitus on varmistaa, että kovatehoisen kevään jälkeen happi alkaa taas kulkea, rasva palaa ja kroppa rakentuu kestämään koko pitkän kesäkauden rasitukset. Ihan hissuttelua tämäkään jakso ei ole, sillä siihen sisältyy muun muassa eurooppacupin kisa, josta on tarkoitus hakea erityisesti uintikokemusta.

Lisäintoa treenaamiseen tuo juuri kotiin tullut aivan älyttömän hieno Scorpionin pyörä! Kävin eilen ajamassa sillä pk-lenkin ja pehmeästihän se alla hyrisi! Muutamat säädöt täytyy vielä vaan saada kohdilleen ennen kun pyörän voi pistää kunnon vauhtiin, joten tarkemmat kommentit saatte lukea ensi viikon puolella :)

Ensi viikolla on muuten luvassa myös telkkariviihdettä, kun nelosen Matkaoppaat -ohjelman tiistain ja torstain jaksoissa näytetään viime syksynä Alanyassa käytyä eurooppacupin kisaa. Hiukan jänskättää ja nolottaa jo etukäteen mitä tulikaan lauottua...

World Cup Moneterrey, 31. sija

Oikein hyvä suoritus oli jo lähellä, mutta jäi silti taas harmittavan kauas. Sijoituksena 31. ei ole sellainen, minkä vuoksi Meksikoon asti matkustin... onneksi sentään olin puolen välin paremmalla puolen ja sain taas tosi tärkeää kokemusta. Mutta jälleen kerran, pirusti jäi hampaan koloon!!!

Uinti kulki loistavasti ensimmäisen tonnin, mutta sitten hyydyin taas aivan totaalisesti. Tämä hyytyminen on meille nyt iso mysteeri. Alkuvauhti ei todellakaan tuntunut kovalle, mutta niin vaan uintikunto loppui ihan täysin. Vikalla noin 500 metrillä tipuin porukoista ja hävisin isoon kakkospyöräporukkaan ehtineille pelkästään tällä matkalla noin 25 sekuntia. Samalla meni kisan saumat hyvään sijoitukseen. Kakkosporukassa oli tosi hyviä pyöräkuskeja ja he ajoivatkin pian ykköset kiinni, jolloin kärkeen muodostui noin 50 hengen ryhmä.

Itse jäin siis taas takaa-ajoasemaan. Saavutimme pikkuporukalla muutamia isoista ryhmistä tippuneita ja lopulta meitä muodostui noin 10 hengen porukka. Vuoroveto ei vaan oikein lähtenyt toimimaan, ylläri ylläri...aarrrrggggghhhhh! Lopulta onnekseni muodostui itävaltalaisen Irina Kirchlerin epäonni: häneltä hajosi rengas ja hän tippui ryhmäämme. Noin pyörän puolessa välissä karkasimme Irinan kanssa ja saimme kovalla vuorovedolla pidettyä eron kärkiporukan perälle reilussa 1.30 minuutissa. Valitettavaa oli, että reiteni olivat tässä vaiheessa jo aivan poikki, joten Irina joutui tekemään enemmän hommia eikä minusta ollut apua niin paljon kuin olisin halunnut.

Juoksu olikin jo väsynyttä dieselimenoa. Ei sellaista lentävää fiilistelyä kuin odotin. Sain silti ohitettua parikymmentä tyttöä ja kuitattua monia koviakin päänahkoja, joten sinänsä juoksun perustilanne alkaa olla hyvällä mallilla. Se motivoi kyllä kovasti eteenpäin, että kunhan vaan saisin sen puoli minuuttia uinnista pois ja pääsisin helpommalla pyörällä... tässä on työstettävää ennen seuraavaa tosi tärkeää kisaa, juhannuksena käytäviä EM-kisoja!!!

Monterreyn maailmancupin voitti USA:n Sarah Haskins, toisena oli Japanin Ai Ueda ja kolmantena Saksan Anne Haug.

Tulokset:

Meksikossa

Aika Suomessa vierähti nopeasti. Onneksi ehdin reilussa parissa viikossa nauttia kaikista kotimaan kevään parhaista puolista: pääsiäisestä, vapusta ja ihanan lämpimästä kevätsäästä! Vappuna kelit tosin viilenivät ikävästi, mutta eipä haitannut pahasti, sillä heti maanantaina matkasin uudelle mantereelle Meksikoon ;).

Täällä Meksikon Monterreyssä on maailmancupin kisa sunnuntaina. Paikka on tosi kiva ja fiilikset ovat hyvät. Hotellimme on supersiisti ja aivan kisa-alueen juurella ja kaikki treenipaikat ovat ihan loistavia. Ilmassa väreilee virkeänä pitävää jännitystä, kun eri maajoukkueita saapuu yksi kerrallaan hotellille. Kisa sunnuntaina tuleekin olemaan kivikova, kun 75 naista hyppää Monterreyjokeen ja alkaa erittäin nopeilla uinti-, pyöräily- ja juoksureiteillä setvimään välejään. Lisäefektiä koitokseen saattaa tarjota säätiedotusten lupailema 40 C hellekeli.

Itse odotan kisaa innokkaasti. Treenit Suomessa sujuivat hyvin ilman mitään ongelmia, vaikka alkuun Japanista palattuamme meni kyllä lähes viikon verran aika kovassa väsymyksessä. Loppujaksoon saimme kuitenkin tehtyä reilusti perusmäärää sekä muutamia todella kehittäviä reippaita uinti- ja juoksutreenejä. Tämän viikon maanantai menikin sitten matkustaessa ja eilinen tiistai oli tosi helppo päivä. Nyt keskiviikkona ja huomenna torstaina teen aika normit kunnon treenipäivät, perjantai on lähes lepoa ja lauantaina hiukan vain herättelen elimistöä lyhyillä rennon terävillä rykäsyillä. Sunnuntaina saakin sitten taas antaa kaikkensa :)

Maailmancup, Ishigaki 35. sija

Ei mennyt kisa tänäänkään putkeen :( Fiilikset on kyllä nyt aikas alhaalla, ketuttaa lievästi ilmaistuna!!!

Uinti ei nyt kulje kisassa yhtään niin kuin pitäisi. Eikä oikein tiedetä miksi, kun altaassa se on mennyt moniin tänään hyvin uineisiin tyttöihin verrattuna tasaväkisesti. Mutta tänään olin jälleen kerran olin ihan poikki jo muutaman sadan metrin jälkeen ja niin ryhmä karkasi ja eroa alkoi tulla...rantautuessa sitä oli kärkeen jo 2.15 min.

Pyörän alussa odottelin myös huonosti uinutta mutta hyvää pyöräilijää, ukrainalaista Oleysia Prystaykoa. Hänen kanssaan saimme onneksi ihan okei vuorovedon aikaiseksi ja saavutimme joitain kilpailijoita. Heistä auttamaan oli kuitenkin vain kisan loppupuolella Japanin Ueda. Täysin toivottomaksi takaa-ajomme teki myös se, että isossa kärkiporukassa tehtiin tänään töitä koko ajan.

Juoksussa olin tosi poikki rankasta työskentelystä pyörällä, mutta silti eka kilsa lähti hyvin ja juoksin samaa vauhtia kuin kisassa kovinta vauhtia juossut aussi Ashley Gentle. Noin kilsan jälkeen aloin kuitenkin kärsiä pistoksista ja oksennuksen nousemisesta suuhun. Pahoinvointi helpotti vasta ihan juoksun lopussa. Eroa tämän päivän kisan voittajaan ja viime viikonlopun MM-osakisan kakkoseen Chilen Barbara Riveros Diaziin tuli kuitenkin juoksussa vain siedettävät pari minuuttia. Eli lupaa hyvää jos saan uinnin naksaamaan, pääsen pyöräilyssä helpommalla ja ruoka pysyy juoksussa mahassa…mutta tänään siis sijoitus oli 35.

Tulokset:

http://www.triathlon.org/results/results/barbara_riveros_diaz_continues_great_start_to_2011_with_win_in_ishigaki/6219/

Japanissa!

Australian reissu päättyi tehopainotteiseen treeniviikkoon. Viikko loppui sunnuntaina käytyyn Queenslandin mestaruuskisaan sprinttimatkalla. Kisan tulos oli mukavin mahdollinen, sillä voitin mestaruuden! Täytyy kuitenkin myöntää, ettei mestaruuteen johtanut meno nyt ihan superhehkutuksen arvoista ollut, sillä jalat olivat pahasti väsyneet eikä niistä oikein irronnut tehoa. Tämäkin pienehkö kisa toimi kuitenkin aivan loistavana tehotreeninä, ja nämä pelkkinä harjoituksina tehdyt rennot kisat ovatkin mielestäni olleet Aussien parasta antia. On paljon hauskempaa ja helpompaa mennä kovaa kilpailunumero päällä kirittäjien seassa kuin yksin.

Niin se vaan silti kaikki kiva päättyy aikanaan ja maanantaina oli aika lähteä kohti Japania ja Ishigakia, missä osallistun sunnuntaina maailmancupin kisaan. Matkasta Brisbanesta Ishigakiin tuli lentomuutosten takia todella pitkä… maanantaina iltapäivällä lensimme Sydneyhyn, jossa vietimme yön ja tiistaina lensimme ensin Honkongiin ja sieltä sitten Tokioon. Tokiossa nukumme taas yön (hiukan pelottava paikka kyllä tällä hetkellä eikä ulkomaalaisia juuri näkynyt, jumbojetissämmekin oli vain noin 50 matkustajaa…). Keskiviikkoaamuna lensimme sitten Okinawaan ja sieltä vihdoin illaksi Ishigakiin. No, onneksi lentokoneissa oli kivoja leffoja ja matkaa tuli pätkittyä parilla hotelliyöllä ja pienillä liikuntatuokioilla.

Paikkana Japani ja Ishigaki on aivan mahtavia! Ihmiset ovat älyttömän ystävällisiä ja haluavat koko ajan auttaa parhaansa mukaan. Kieli on tosin hiukan ongelmallinen. Myös ruoka on hyvää, mutta toistaiseksi joudun valitettavasti pitämään mahdollisimman länsimaista dieettiä ja säästämään levien sekä raa’an kalan tankkauksen kisan jälkeiseen iltaan. Ishigakissa on myös tosi kaunis luonto. Tämä on pieni saari aivan Taiwanin kupeessa ja ilmasto on mukavin mahdollinen ja merivesi on kristallinkirkasta. Saarella on myös paljon tajuttoman kauniita rantapoukamia, pieniä sademetsiä ja kauniita puistoja.

Ensi sunnuntain maailmancupista tulee varmasti todella kova, sillä viivalla on jälleen iso tukku kärkinaisia. Tavoitteenani on saada tasapainoinen kilpailu joka lajin osalta ja katsoa, mihin se riittää. Uinti tulee kohdallani jälleen olemaan ratkaisevassa asemassa ja siinä tarvitsen nyt ehdottomasti hyvän onnistumisen. Pyöräilystä saattaa tulla aika taktinen ja se, miten kovaa mikäkin ryhmä ajaa riippunee pitkälti siitä kerkiävätkö pari parasta juoksijaa uinnista kärjen mukaan vai eivätkö. Omakin juoksuni on viime aikoina alkanut kulkea yllättävän hyvin, mutta kympin jaksaminen on edelleen hiukan arvoitus. Joka tapauksessa on aivan älyttömän kivaa päästä taas haastamaan itsensä tosi kovatasoiseen kisaan, peukut pystyyn!

Treenikisoja aurinkorannoilla

Mooloolaban kisan jälkeinen viikko hurahti tosi nopeasti treenatessa. Viikko huipentui pariin loistavaan uintipainotteiseen kisaan viikonloppuna. Ikävänä ongelmana näissä kisoissa oli, että Mooloolaban kaatumisessa satuttamani oikea käsi oli vielä vähän kipeä enkä pystynyt uimaan ihan täydellä teholla, mutta loistavia harjoituksia kisoista silti tuli.

Lauantaina osallistuin Stroke & Stride -kisaan Sunshine Coastilla. Uinti ei kulkenut yhtään, mutta sainpa sentään tärkeää kokemusta hakkauksesta. Juoksuvauhti puolestaan yllätti positiivisesti, sillä en olisi etukäteen uskonut, että jaksaisin kipittää edellisten päivien treeneistä väsyneillä jaloilla kovinkaan kovaa. Voitin 5 km juoksussa kisan kuitannutta meksikolaista olympiatriathlonisti Claudia Rivasia noin 1.15 min ja irlantilaista olympiaedustajaa Emma Davisia 1.50 min! Lopputuloksissa olin näiden tyttöjen jälkeen kolmas:


Sunnuntaina suuntasimme puolestaan Gold Coastille 2 km rentomieliseen Cooly Classic avovesikisaan. Huh, mikä kokemus homma olikaan! Aallot olivat aivan valtavat ja kisaan starttasi samanaikaisesti noin 300 naista ja miestä. Alkuhässäkässä olin aikas peloissani, kun en oikein tiennyt miten aalloissa olisi pitänyt loikkia ja sukellella ja muut vaan hyppivät innoissaan ylitseni...lopulta kuitenkin pääsimme uimaan rauhalliselle ulapalle ja sain koko loppumatkan ohitella porukkaa. Maalissa olin naisten sarjan 8.


Kisan jälkeen teimme tajuttoman kivan pyörä-juoksutreenin ja päivä loppui nautiskeluun yhdellä maailman hienoimmista rannoista:


Viime viikolla treenimäärää ja tehoa kertyi reilusti ja koska rytmityksen sanotaan olevan kehityksen avain, on tämän viikon maanantain ja tiistain ohjelmassa lähes pelkästään turistielämää. Täytyy myöntää, että näissä olosuhteissa lepäily ei ole ihan helppoa. Mutta kyllä kunnon turisteilukin ihan kivaa on ollut. Alla kuva Brisbanejoen rannalta:

Aurinko piilossa Sunshine Coastilla: eka WC ja DNF

Nyt suututtaa ihan tajuttomasti. Eilen oli vihdoin tosi koitoksen aika, kun käytiin kauden eka maailmancup Mooloolaban beachilla. Vettä satoi ja tuuli. Rankasti. Yli 20 naista 65:stä joutui keskeyttämään kisan eri syistä. Niin myös minä.

Uintini oli jälleen kerran täysi floppi. En osaa sanoa oliko syynä valtavat aallot, suuressa ryhmässä uiminen vai vaan mikä, mutta joka tapauksessa hävisin taas lähes minuutin niillekin uimareille kenen kanssa olen tänä keväänä tasaväkisesti treenannut. Ja eroa kärkeen tuli pahat 1.45 min. Olin taas kerran lähes yksin muiden perässä.

Pyörään lähdin kovaa ja saavutin selvästi edellä meneviä. Mutta muutaman kilsan jälkeen tuli tiukka kurvi. Ajoin siihen liian kovaa. Pyörä lähti alta märällä asvaltilla. Kaaduin. Pystyin onneksi jatkamaan, mutta pyörää korjaillessa meni taas arvokkaita sekunteja. Lisäksi menetin yli puolet vaihteista. En enää saanut kiinni ketään kenestä olisi ollut apua. Jouduin keskeyttämään ennen juoksua, kun kärki oli juossut jo reilun kilsan siinä vaiheessa, kun mulla olisi ollut vielä sama matka pyörää jäljellä.

Vaikea kuvailla, kuinka paljon epäonnistuminen hatuttaa. Mutta ketutus on vaan pakko siirtää syrjään ja jatkaa taistelua. Nyt on selvä, että tarvitsen tiukkaa avovesitreeniä ryhmässä. Se oli yksi syy tulla Australiaan näin pitkäksi aikaa, mutta Brisbanen meressä ei tällä hetkellä saastuneen veden vuoksi voi treenata ollenkaan. Eli nyt on etsittävä kunnon treenejä / kisoja seuraaviksi viikonlopuiksi muualta. Kolmen viikon päästä Ishikagissa kämmäilyyn ei ole varaa.

Bribietriathlon, 1. sija – hyvää harjoitusta ensi viikonloppuun…

Mukava meno Australiassa jatkuu. Viime sunnuntaina voitin Bribietriathlonin sprinttimatkan kisan. Uinti sujui tosi hyvin ja uin helpon oloisesti israelilaisen ITU-kisaajan kanssa, jolle viime syksynä hävisin vielä yli minuutin. Pyöräreitti oli erittäin tekninen – mutkikas ja märkä emmekä ehtineet kiertää sitä ennen kisaa – joten otin pyöräilyn todella varovasti. Siitä huolimatta ero muihin tyttöihin oli jo yli minuutin ennen juoksua. Juoksussa olin hiukan laiska, mutta teknisesti se näytti kuulemma paljon paremmalle kuin kertaakaan viime kesänä. Eikä turhaan kiusaamiseen ollut tarvettakaan, sillä voitin seuraavaa naista noin 2.30 min J. Tapahtumana Bribietriathlon oli älyttömän kiva noin 800 osallistujan kyläkisa upealla Bribiesaarella. Tällä kertaa sää ei nyt vaan valitettavasti suosinut.


Ei kovin australialainen sää ennen kisaa


Pitkä puhe kisan jälkeen


Paul ja minä


Warwick Dalziel (seuran päävalmentaja)

Treenailu Australiassa on myös alkanut sujua entistä paremmin, kun Paul tuli paikalle noin viikko sitten. Olemme edelleen panostaneet sitkeähköön reippaaseen perustreeniin ja uintitekniikan palauttamiseen. Ja molemmat näyttäisivät purevan loistavasti. Ainoana miinuksena on, että pyöräily ei ole älyttömän nautinnollista Brisbanen vilkkaan liikenteen seassa. Mutta on täältä kivojakin pyöräreittejä löytynyt, esimerkiksi mukava parin kilsan mäki, jonka päältä seuraava Brisbanen kuva on otettu.



Ensi viikonloppuna edessä onkin sitten ”hiukan” kovempi kisa. Maailmancup Mooloolabassa. Starttilistalla on seitsemisenkymmentä naista. Ja seassa lähes kaikki maailman parhaat, kuten australialaiset Emmat, ruotsin Lisa, kanadan Paula, tukku kovia brittejä ja jenkkejä… eli kiriapua on luvassa toisin kuin Bribietriathlonissa! Tosi jännä päästä katsomaan, miten itse tässä vaiheessa harjoituskautta pystyn pistämään kampoihin näille naisille.

Sopeutumista ja Stroke & Striden voitto!

Ensimmäinen viikko Ausseissa on ohi. Aluksi oli pieniä sopeutumisvaikeuksia mm. lämpötilan, aikaeron ja erilaisten treenisysteemien vuoksi, mutta nyt hommat ovat alkaneet luistaa ja päivät menevät mukavasti treenatessa, levätessä ja syödessä. Ehdinpä tosin eilen vapaan aamupäivän kunniaksi käydä paikallisessa puistossa. Lähdin tosin sieltä vikkelään pois, kun huomasin että pusikoissa majaili laumoittain saappaan kokoisia ällöjä liskoja. Onneksi muita kovasti peloteltuja paikallisia eliöitä ei ole tullut vastaan.

Urheilun suhteen ensimmäinen shokkiherätys keholle oli, kun osallistuin sunnuntaina Stroke & Stride kisaan Mooloolaban lähellä. Kisassa uitiin kilsa ja sen perään juostiin kolmonen. Meno ei kyllä tuntunut matkan ja edellisten päivien treenien jäljiltä kovinkaan lennokkaalle, mutta kuinkas ollakaan voitin koitoksen! Mukana oli tosin vain pari pro naista, mutta kovia miehiä enemmän eikä ero niihinkään venähtänyt ihan mahrotttoman suureksi. Hyvä hyvä! Kisa oli tapahtumana älyttömän hauska ja päivän kruunasi se, kun kävimme treeniryhmäni kanssa uintisurffailemassa Mooloolaban beachilla!

http://www.wizard.racetectiming.com/default.aspx

Päiväsysteemi täällä on tosi erilainen kuin mihin Suomessa olen tottunut. Aamutreenit alkavat yleensä jo klo 5. Olen kuitenkin herännyt helposti joka aamu neljän jälkeen hymy huulilla päivän treenejä odottaen...hullua, kyllä joo! Motivaatiota lisää tosi kiva treeniryhmä. Elite ryhmäämme kuuluu paikallisten lisäksi pari israelilaista ja yksi unkarilainen triathlonisti. Ryhmän menestyneimpiä taitavat olla junnu MM-kisojen 5. Ron Darmon ja nuorten olympialaisten 2. Ellie Salthouse. Olen tehnyt ryhmän mukana kaikki uintitreenit ja osan muista treeneistä, mutta aika paljon olen treenaillut myös yksikseni Paulin ohjelmien mukaan. Porukka on tehnyt aika paljon kovia lyhyitä kisoihin valmistavia treenejä ja mulla taas on vielä ollut enemmänkin sitkeitä rakentavia kesän koitoksiin tähtääviä settejä. Mutta kivaa on siis ollut ja varmasti on myös tulevina päivinä :)

Australiaan!

Lontoon vaihto on takana ja Singaporen koneellakin olen edennyt jo yhdeksän tuntia kahdestatoista. Ei siis enää paha matka Brisbaneen... tähän mennessä reissu on sujunut miellyttävästi unten mailla! Brisbaneen saavun paikallista aikaa keskiviikkoaamuna. Carina Leagues Triathlon Clubin päävalkku Warwick Dalziel tulee hakemaan mut lentokentältä ja vie asumaan seuran age groupper triathlonistin Michael Lennonin hoiteisiin. Ystävällisiä nuo aussit.

Treenaan Carina Leaguesin kanssa reilut kolme viikkoa ennen Mooloolaban maailman cupia ja sitten uudestaan pari viikkoa ennen Sydneyn kisaa. Tarkoituksena on tehdä mahdollisimman paljon uinteja porukassa ja tietty jonkun verran myös muita treenejä. Jännä nähdä miten homma lähtee sujumaan. Paulin ohjelmat ovat kuitenkin ohjenuorana, mutta on tosi hauskaa saada kovaa treeniseuraa ja onhan nyt mieletön mahdollisuus oppia aivan uusia juttuja!

Hiukan sain oppia muiden maiden maajoukkueiden treenisysteemeistä jo Playitaksen leirillä. Panostus on hurjaa. Itävaltalaisilla ja ruotsalaisilla maajoukkueiden toiminta vaikuttaa erittäin hyvälle ja treeneissä on sekä laatu että määrät ihan huikeat. Oman lajin lisäksi tehdään paljon myös coretreeniä ja huoltojumppia. Touhu on silti iloisen oloista yhdessä tekemistä. Tanskalaisten harjoittelusta taas jäi päällimmäisenä mieleen, että treeniä on erittäin paljon ja kun heidän kanssaan tein pari pk-lenkkiä, niin naisilla oli selvästi reippaampi vauhti kuin mihin itse olen tottunut. Eli vaikka olen vähän kuvitellut, että itse jo treenaan tosi rankasti, niin on hommassa vielä selvästi nostettavaa (vikat sanat ennen ylikuntoa…? ;) ). Mutta omalta osaltani leiri sujui jalkabakteerin jälkeen aivan loistavasti ja kuntokin vaikutti joka lajissa nousseen jo tuossa ajassa ihan uskomattoman paljon.

Eli nyt kun paikat ovat kunnossa ja olosuhteidenkin pitäisi olla kohdallaan, niin odotan tosi paljon Aussien treenijaksolta. Myös työvälineet ovat vahvistuneet, sillä aloitin yhteistyön NIKEn kanssa. Suuri kunnia saada edustaa näin perinteikästä merkkiä. Parasta tietysti on, että Nikellä on tosi vahvat juuret kenkien kehittäjänä ja lenkkareita löytyy joka lähtöön. Jalat tulevat ainakin ensikokeilujen perusteella kestämään juoksua paljon paremmin, kun voin nyt käyttää selkeästi erilaisia kenkiä erilaisissa treeneissä. Ja oli siinä pikkutytön iloa, kun sain pakata laukun täyteen upouusia teknisiä ja tajuttoman hienoja treenivaatteita :)!

Pieniä ongelmia ja hyvää treeniä Playitaksessa

Toinen viikko Playitaksessa alkoi hiukan synkästi. Vasempaan kantapäähäni tuli pyöräkengästä todella pieni hankauma. Jaloissani on vähän väliä pikku rakkoja ja hankaumia eikä niistä yleensä koidu sen kummempia probleemia, mitä nyt on ikävä aloittaa lenkit kun hiukan sattuu...nyt sain kuitenkin kovan opetuksen siitä, että täytyy alkaa hoitaa pieniäkin nirhaumia paljon tarkemmin! Kantapäähäni pääsi nimittäin livahtamaan joku pöpö ja koko jalkaterä muuttui tulipunaiseksi sekä turvonneeksi. Onneksi koipi parani parissa päivässä antibioottien avulla, mutta tuli jalasta silti turha löysennys keskelle leiriä.

Jalan parannuttua leiri on onneksi jatkunut tosi hyvin. Tähän vikaan viiteen päivään Paulilla on ollut takataskussa tukku "mukavan" sitkeitä yhdistelmätreenejä vk-teholla. Nyt rakennetaan kuntoa eikä tehdä vaan lyhyitä vauhtinautiskeluja. Olen uinut yksin sekä itävaltalaisten kanssa pitkiä reippaita settejä, ajanut sitkeää pyörää pirunmoiseen vastatuuleen ja juossut sitten valmiiksi väsyneillä jaloilla siihen perään. Ihan rankkaa, mutta tajuttoman kivaa :) Onneksi saan nauttia tästä menosta vielä huomenna ennen kuin maanantaina lennämme piipahtamaan Suomessa.

Treeniä Playitaksessa!

Viimeisestä blogikirjoituksesta on kulunut hävettävän pitkä aika… syynä siihen on kova gradun tulosten vääntäminen tammikuun loppupuolella. Samalla myös urheiluharjoittelua tuli ihan reilusti, joten lopputuloksena oli pieni väsymystila. Edes blogikirjoituksia en jaksanut vääntää.

Nyt pääpaino on taas siinä missä (ainakin muiden paitsi graduohjaajieni mielestä… ;) ) kuuluu eli treenaamisessa, nukkumisessa ja syömisessä. Olemme olleet viikon alusta Fuerte Venturalla Playitas –nimisessä urheilukeskuksessa. Matka tänne oli rankka, sillä siihen sisältyi monta lentoa, hätälasku sairauskohtauksen takia ja kaiken lisäksi pyöräni jäi yli vuorokaudeksi Berliiniin. Mutta reissu kannatti, sillä treenipuitteet ovat täällä totisesti kohdallaan! Uintia varten on 50 m upouusi ulkouima-allas ja treenipoijuja meressä, juoksuun löytyy hyviä hiekkateitä ja jumppiin iso kuntosali. Saaren pyöräreitit ovat tosin makuuni hiukan liian tasaisia ja tuulisia, mutta kiva sitä on silti lämpimässä ajella. Ja ovat pyöräreititkin kuulemma paremmat kuin Lanzarotella.

Leirin harjoittelu on parin kevyen aloituspäivän jälkeen lähtenyt hyvin käyntiin. Eilen tein Paulin ohjastuksessa tehokkaan perusuinnin ja loistavan vk-tehoisen triathlonharjoituksen. Tänään oli puolestaan sosiaalisen liikunnan aika. Aamulla teimme saksalaisten ja tanskalaisten kuntoilijoiden kanssa yhteisen ohjatun jumpan ja juoksun. Aamupäivällä uin sitten reippaamman uintitreenin Itävallan maajoukkueen mukana ja sen perään ajoin pitkän lenkin tanskan maajoukkuenaisen kanssa. Aivan mahtavaa, kun ympärillä on paljon triathlonisteja – kerrankin en tunne itseäni ihan oudoksi tapaukseksi ;)!

Pohjan rakentamista ja ravintolisien kokeilua Kanarialla

Kanarian leirin loppu sujui mukavasti ja saimme varastoon loistavan parin viikon setin peruskuntoilua. Pitkien mäkisten pyörälenkkien lomassa uin edelleen tosi paljon ja teimme myös muutaman kunnon triathlontreenin – hienoa päästä harjoittelemaan omaa lajia jo tässä vaiheessa kautta! Kontrollimäkien perusteella myös kunto vaikuttaisi olevan odotettua paremmassa jamassa, mutta onhan sitä vielä runsaasti rakennettavaa ennen kuin olen kisatikissä...

Uutuutena leirillä kokeilin paria ravintolisää. Tyrnivalmisteita (rouheita, mehupuristeita, kokonaisia marjoja, keksejä ja muroja) olen syönyt jo syksystä lähtien, mutta nyt pääsin ekaa kertaa testaamaan niitä kovan treenijakson yhteydessä. Tyrnimarjarouheessa on tosi paljon ja monipuolisesti erilaisia bioaktiivisia aineita kuten vitamiineja, kivennäisaineita, lukuisia antioksidatiivisia yhdisteitä ja tärkeitä rasvahappoja. Tyrnin lehdet sisältävät puolestaan runsaasti muun muassa kivennäisaineita, flavonoideja, aminohappoja ja erästä yhdistettä, jolla ainakin teoriassa voisi olla rentouttava ja palauttava vaikutus. Rouheiden ja jauheiden lisäksi söin pitkillä lenkeillä Maximin urheilupatukoiden ja urheilujuomien ohella myös tyrnikeksejä, joiden ravintosisältö on huomattavasti laadukkaampi kuin tavallisten myslipatukoiden yms. Tyrnien ja perinteisten urheilujuomien yms. ohella käytin myös erästä toista kestävyys-urheilijoiden muutamia vuosia sitten suosimaa lisää, josta kerron kuitenkin enemmän vasta seuraavissa kirjoituksissa…

No, toimivatkos lisät? Mahdotonta tietysti sanoa mitään varmaa, mutta ainakaan tällä leirillä en kovasta rasituksesta huolimatta niitannut kertaakaan, kuten useimmilla aiemmilla leireillämme. Helposti mukana kulkevat marjavalmisteet ovat toimiva lisä etenkin ulkomaanleireillä ja kisamatkoilla, joilla monipuolinen kasvisten syöminen rajoittuu yleensä pääasiassa iltaruokailuun. En ole ikinä ollut ravintopillereiden kova puputtaja ja olen vahvasti sitä mieltä, että kaikkien ravintoaineiden saanti on parempi pitää kohtuullisena ja monipuolisena kuin nauttia esim. yksittäisiä vitamiineja mega-annoksina. Odotan mielenkiinnolla miten nämä suomalaisesta luonnosta saadut ravintolisät toimivat jatkossa entistä kovempien treenisettien yhteydessä.

Kausi jatkuu seuraavaksi vajaan neljän viikon Suomi-jaksolla. Pääasiana tulee edelleen olemaan uinnin kehittäminen. Helmikuun alussa lähdemme sitten taas pariksi viikoksi Kanarialle, tällä kertaa Fuerte Venturan Playitas -triathlonkeskukseen. Tämän leirin jälkeen olen noin viikon Suomessa ennen kuin matkustan treenaamaan ja kisaamaan Australiaan. Eli tulossa on erittäin mielenkiintoinen ja haastava kevätkausi!

Juoksua aamuauringossa:



Hotellin pitkä allas:


Valmentajan ravintolisät:

Lämpimässä Kanarialla

Leiri Maspalomasissa on loppupuolella. Takana on kymmenen päivää leirielämää, parhaillaan vietämme kaksiviikkoisen setin toista kevyttä päivää ja edessä on enään kolme huhkimispäivää ennen kylmään Suomeen palaamista.

Säät ovat olleet koko leirin ajan parhaat mahdolliset: noin 25 C lämpöä ja sateesta ei tietoakaan. On kyllä ollut älyn kivaa lyhyissä ja uida auringon alla! Treenaaminen on onnistunut hyvin ja oikein tuntee kuinka kunto kohoaa. Pääpaino leirillä on ollut perusharjoittelussa ja vauhdeilla emme ole juuri revitelleet. Tarkoituksena on ollut nostaa peruskuntoa ja jalostaa joulukuun voimajakson jalkoihin tuoma potku lajinomaiseksi. Ja siihen nämä Maspalomasin mäet sopivat loistavasti.

Pyöräilyn lisäksi noin 30 h treeniviikkoihin on mahtunut paljon uintia - pääasiassa avoveteen totutellen. Mukavana yllärinä hotellissamme on myös 75 m pitkä lämmitetty ulkoallas, jossa palauttavat iltauinnit ovat sujuneet sukkelasti. Juoksun suhteen leiri on ollut hyvin varovainen (= ärsyttävän varovainen), sillä toisessa pohkeessani on ollut aika pahaa jumia jota emme ole haluneet ärsyttää yhtään riskillä.

Kerron lisää yhteenvetoa tästä leiristä sekä tulevista viikoista heti Suomeen palattuamme! Sitä ennen nautiskelemme vielä Paulin, Jarnon ja Jannen kanssa parista triathlontreenistä täällä lämpimässä :)