maanantai 19. joulukuuta 2011

Voitto Mauritiuksella!

Kausi päättyi iloisissa merkeissä lauantaina, kun voitin ylivoimaisesti Mauritiuksella käydyn Afrikka Cupin kisan! Oli kyllä mukavaa päästä vihdoin katkaisemaan maalinauha ITU kisassa.

Parasta kisassa oli se, että nousin vedestä vain muutaman sekunnin kärjen perässä. Kaikkien aiempien kisojen perusteella olin porukan heikoin uimari, mutta nyt vihdoin sain tehtyä sellaisen uintisuorituksen mitä olemme odotelleet. Kaiken lisäksi tuntui, että uinnissa olisi vielä ollut varaa rypistää lisää. Todella huojentavaa lopettaa kausi kunnon uintiin.

Koska nyt siis kaikki ennakkosuosikit nousivat vedestä samassa porukassa, muodostui pyöräilystä lähinnä juoksun alkuverryttely. Omana taktiikkanani oli ajaa suurimmat mäet sen verran vauhdilla, että se hiukan kiusaisi muuta porukkaa, mutta muuten päätin ottaa kevyesti. Tavoitteena oli lähinnä päästä ehjänä juoksemaan (vesikeli ja shikaanimutkia).

Juoksun aloitin tosi varovasti ja etenin ekat pari kilometriä kakkoseksi tulleen Etelä-Afrikan Carlyn Fischerin kanssa. Sitten pistin uuden vaihteen päälle ja välillemme syntyi heti selvä ero. Lopun juoksun sainkin vain nautiskella ja juosta kivaa rentoa vauhtia. Päätavoitteeksi muodostui se, että selviän hiekkamössötieltä (myös hevosia ja lehmiä radalla!) ehjänä maaliviivalle :)

Kisan jälkeen jäin lomailemaan pariksi päiväksi tänne paratiisiin. Aivan ihanaa luksusta! Saari on koralliriuttoineen ja vehreine sademetsineen todella kaunis, joten kyllä täällä on kelvannut rentoilla. Huomenna kuitenkin nokka kääntyy vihdoin kohti Suomea. Kiva päästä jouluksi kotiin!

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

Potchefstroomista Mauritiukselle!

Pari viikkoa Etelä-Afrikan Potchefstroomissa hurahtivat nopeasti. Paikkana Potchefstroom oli mukavan rauhallinen pikkukylä, mikä oli ihanan rentouttavaa Aucklandin ja Pretorian hälyn jälkeen. Lisäksi asuimme miellyttävässä majatalossa aivan treenipaikkojen lähellä, mikä sekin teki oleilusta lekoisaa.

Myös treenipaikat olivat Potchefstroomissa ihan hyvät. Yleisurheilukenttä oli nurtsiratoineen, kuntosaleineen ja kylmäaltaineen loistava – eipä kai muuten yleisurheilumaajoukkueemmekaan olisi ollut siellä paikalla! Muutkin juoksumaastot olivat ihan ok, tosin kunnon hiekkatie olisi saanut löytyä lähempää. Pyöräilyyn Potchefstroomissa oli rauhallisia ja hyväkuntoisia teitä, mutta miinuksena niissä oli se, että ne olivat tylsän suoria eikä mäkiä ollut yhtään. Uintitreenit tein pääasiassa 50 m ulkoaltaassa, joka soveltui loistavasti avovesityyliseen treenaukseen, sillä vedenvaihtojärjestelmät puhalsivat tosi kovia virtauksia eikä altaassa ollut köysiä. Hauskuutta uintitreeneihin lisäsivät paikalliset lapset, jotka jaksoivat kannustaa sekä hurrata altaan reunalta – eivät tainneet olla nähneet kilpauintia aikaisemmin!

Treenien kannalta leirin tavoitteena oli työstää asioita ensi kautta varten. Kokonaisuudessaan leiri olikin aika kevyt, sillä se sisälsi lähes yksinomaan kevyttä pk-treeniä eikä sitäkään suuria määriä. Uinnissa panostimme tekniikkaan ja pyörällä ajelimme pari pitkähköä retkilenkkiä. Juoksua tuli kuitenkin mun tavallisiin määriin nähden valtavasti (viime viikolla jopa 6 h), mutta sekin oli lähes yksinomaan kevyttä jalkojen iskukestävyyden rakentelua. Lisäksi teimme paljon erilaisia lihaskuntojuttuja. Aivan samalla tyylillä treenasi myös paikalla ollut Saksan triathlonmaajoukkue olympiavoittajineen, joten olikin mukavaa taas kerran olla omankaltaistensa ympäröimänä ;)

Vaikka treenit siis jo tähtäävät ensi kauteen, kilpailen vielä ensi lauantaina yhdessä Afrikka Cupissa. Tällä hetkellä olen lentokoneessa ja puolen tunnin kuluttua pitäisi laskeutua Mauritiuksen paratiisisaarelle…eipä hullumpi kisareissukohde! Kisan osallistujalista ei ole pitkä, mutta ihan suhteellisen tasokas se on, lähtönumeroni on kutonen. Paikalla on tukku ITU-pisteiden metsästäjiä Koreasta, Kiinasta ja Etelä-Afrikasta ja lisäksi olympiamenijä kotimaasta Mauritiukselta. Jännä nähdä, miten kisaaminen kulkee näin siirtymäkauden lomassa. No, tsemppi ja halu antaa kaikkeni ovat näin kauden vikassa kisassa ihan huipussaan, joten eiköhän sitä vauhtiakin synny!