tiistai 19. elokuuta 2014

Juoksuseminaari Uuden Lastensairaalan hyväksi


Kaikkien juoksusta kiinnostuneiden kantsii ehdottomasti tulla Finlandia-talolle lauantaina 20.9. Tuolloin pidettävässä juoksuseminaarissa jaetaan huipputason tietoa tekniikasta, harjoittelusta, vammoista ja ravitsemuksesta.

Mikä hienointa, koko seminaarin tuotto menee täysin lyhentämättömänä Uusi Lastensairaala 2017 -hankkeelle! 

Kaikki seminaarin järkkärit ja puhujat toimivat siis vapaaehtoisvoimin. Pääjärjestäjänä on Suomen alaraajafysioterapian yhdistys, SAFY. Tapahtuman suojelijana toimii pääministeri Alexander Stubb.

Puhujat ovat häkellyttävän kovia asiantuntijoita. Juoksuvammoista kertoo urheilutraumatologian kirurgi ja lääkäri Sakari Orava, joka on leikannut muun muassa Haile Gebreselassien sekä David Beckhamin. Juoksutekniikasta puhuu pilatesguru, lukuisia maamme kovimpia urheilijoita (esim. Jukka Keskisaloa) auttanut fysioterapeutti Jarmo Ahonen. Juuri väitöskirjan kirjoittanut tutkija Juha-Pekka Kulmala kertoo puolestaan viimeisimmät tutkimustulokset kanta- ja päkiäaskelluksen eroista. Huippu-urheilijan näkökulman tuo Tuija Helander, jonka tekemä 400 m aitojen Suomen ennätys on kestänyt jo 27 vuotta. Valmentajana puhuu puolestaan Tom Andtbacka. Hänen koutsattavia ovat esimerkiksi Pia Sundstedt ja Niclas Sandells.

Myös mua pyydettiin osallistumaan seminaariin triathlonistin ja ravitsemusasiantuntijan roolissa. Olisi ollut ilo ja kunnia päästä mukaan. Kiinan MM kisa osuu kuitenkin just tolle viikonlopulle. Onneksi voin kuitenkin hyvillä mielin matkata Kiinaan, sillä ravitsemuksesta tulee puhumaan mua kokeneempi alan huippu: pari vuotta sitten upean triathlonuransa lopettanut ravitsemusterapeutti Merja Kiviranta-Mölsä.

Juoksuseminaari on tietty "pakollinen" kaikille fyssareille ja valmentajille ja myös kaikkien muiden juoksun sekä triathlonin harrastajien kantsii mennä kuuntelemaan tärkeitä vinkkejä! Esimerkiksi omalla kohdallani tieto noista asioista, joista seminaarissa puhutaan, on varmasti iso syy sille, että pystyn nykyään treenaamaan lähes täysin vammoitta (koputus puuhun...), vaikka melkein koko 2000 luvun kärsin kaikenmoisista kropan temppuiluista.

Lisätietoja seminaarista löydät täältä.


  
Uusi Lastensairaala 2017 -hanketta voi tukea myös siten, että tulee Helsinki City Triathloniin ensi sunnuntaina 24.8. ja ostaa kisapaidan. Paidan tuotosta suurin osa menee sairaalahankkeelle. City Triathloniin osallistuville on luvassa myös kampanjatarjous juoksuseminaarin osallistumismaksusta!

Ja toki muutenkin kantsii tulla Uimastadikalle sunnuntaina – joko kisaamaan, auttamaan järkkärihommissa tai kannustamaan. Luvassa on varmasti tosi mahtava uinnin, pyöräilyn ja juoksun ilotulitus. Kivointa on mun mielestä se, että tänä vuonna tapahtumaan on ilmoittautunut jopa yli 400 junioria!

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Viides Ironman 70.3 EM kisassa

Sijoituin sunnuntaina käydyssä Ironman 70.3 EM kisassa viidennelle sijalle (koko kisan kuudenneksi, koska Liz kisaa aussina). Vaikka en saanut Wiesbadenista matkamuistoksi hamuamaani arvokisamitalia, sain roiman tujauksen itseluottamusta ja motivaatibuustia!

Kokonaisfiilikset kisasta ovat silti vähän kaksijakoiset. Starttaajat olivat ihan tajun kovia nimiä ja sijoitukseni on siihen nähden ihan jees. Toisaalta menoni ei ollut odotusteni mukaista.

Aloitin uinnin rennosti, mutta eka puolisko kulki silti kärkinaisiinkin nähden hyvin. Tokalla puolikkaalla tuli kuitenkin pienoisia väline- ja suunnistusprobleemia ja lopulta viivyin järvessä "odottamaani nappisuoritukseen" nähden about minuutin liian pitkään. Nousin vedestä kahdeksantena.

Pyöräily oli jostain syystä erittäin vaikeaa puurtamista. Reidet oli heikot ja yleisolo väsynyt. Just sellainen fiilis kuin joskus lenkillä, kun täytyy vähän väliä tarkistaa ettei jarrut oo kiinni tai rengas puhki. Muutama nainen ohitti mut ekan parin kympin aikana eikä mulla ollut mitään saumoja lähteä mukaan. Onneksi en heivannut tien sivuun, vaikka sekin jo käväisi mielessä... sain kuitenkin tsempattua ajatukset melko positiivisiksi ja pikkuhiljaa pyöräily parani hieman ja tokaan vaihtoon saavuin kuudentena.


Juoksu alkoi jopa loistavasti. Noin seiskan jälkeen vatsavaivat, energioiden hiipuminen ja pikku krampit pakottivat kuitenkin himmaamaan enkä saanut tehtyä Pöltenin kaltaista huippujuoksua. Vetäisin silti yllätyksekseni päivän kolmanneksi nopeimman puolimaran.

Kisan voitti aivan ylivoimaisesti Daniela Ryf (SUI), joka pyöräili jälleen ihan käsittämättömän kovaa, jopa lähes miesten vauhtia. Toiseksi tuli legendaarinen Leanda Cave (GBR). Kisan kolmonen oli ylläri, entinen maastopyöräilijä Laura Phillipp (GER). Neljäs oli viime kesän Ironman Euroopan mestari Camilla Pedersen (DEN) ja viides viime syksyn Hawain kolmonen Liz Blatzchford (AUS). Liz jäi multa vain 1.09 min päähän. 


Triathlonkisoissa taitaa lähes kaikilla olla aina jotain pikku probleemia, enkä varmasti ollut Wiesbadenissa ainoa kärkinainen, jolla lentopäivä ei osunut sunnuntaille. Silti oon yllättynyt, että sijoituin vaisuna päivänäni noin hyvin. Syitä vaisuhkoon menoon voi olla monia, kuten se, että treenaaminen on ehkä hienoisesti keulinut tai se, että hormonien hyrräilyn kannalta huonoin mahdollinen päivä osui just kisapäivälle. Niin tai näin, kisan jälkeen lomailin pari päivää Saksassa ja nyt tuntuu, että pari täysin urheilematonta päivää teki ihmeen hyvää... pitäisi ehkä malttaa löhötä vähän useamminkin ;)

Kuten jo alussa sanoin, nyt mulla ihan hurjasti motivaatiota loppukauden kisoihin. Päätimme jo, että seuraava koitos olisi Kiinassa syyskuun lopulla käytävä ITU:n pitkän matkan MM. Sain kuitenkin pari tuntia sitten tietää, että rankingini riittäisi myös syyskuun alussa Kanadassa käytävään Ironman 70.3 MM kisaan. Kumpaakin koitosta en oikein pysty kalliiden reissujen takia ja muutenkaan tekemään... Tän illan aikana täytyy ratkaista, suuntaanko itään vai länteen!

sunnuntai 3. elokuuta 2014

EM kisoihin haastamaan maailman huippuja!


Ensi sunnuntaina starttaan Ironman 70.3 EM kisassa.
  
Kisa käydään viime vuoden tapaan Saksan Wiesbadenissa. Oon tosi tyytyväinen, että olin silloin mukana, sillä pyöräreitti on ihan tajuttoman mäkinen ja tekninen ja on hyvä juttu, että muistan entuudestaan edes muutaman mutkan sekä tiedän, kuinka paljon vikassa laskussa ennen kakkosvaihtoa ehtii palautua.

Olemme hyödyntäneet viimevuotisen kisan muistikuvia myös treeneissä. Spesiaaleina oon hurjastellut mikroautoradan mutkia, polkenut Solvallan mäkitietä ja loikkinut painoliivit niskassa. Tosi kivoja treenejä, jotka ovat selvästi herätelleet kroppaa kisavireeseen. Menovauhdin kasvamiseen on tietty auttanut sekin, että Joroisten kisan jälkeen treenimäärä on hiukan laskenut. Ja se, että astmaprobleemat ovat vihdoin alkaneet hellittää. Jee!




Onneksi treenit ovatkin kulkeneet, sillä kisan lähtölista on kivikova. Mukana on monia maailmanmestareita, euroopanmestareita ja ironmanvoittajia… Kovin nimi taitaa olla Leanda Cave, joka on voittanut MM kultaa olympiamatkalla, ITU:n pitkällä matkalla, Ironman 70.3ssa ja Ironmanissa. Tosin tällä kertaa hän ei mielestäni edes ole ennakkosuosikki, vaan suosikiksi nostaisin viime vuoden EM voittajan Daniela Ryfin, joka tuossa muutama viikko sitten voitti ylivoimaisesti Sveitsissä käydyn 5150:n ja SEURAAVANA päivänä oli yhtä ylivoimainen Ironmanissa. Huh, mitä naisia! 

Ihan superkivaa ja jännää päästä kisaamaan monien maailman huippujen kanssa. Tavoitteenani on tehdä selvästi omaa viimevuotista suoritustani parempi suoritus. Koska viime vuonna touhu ei mennyt nappiin ja koska oon nyt reilusti paremmassa kunnossa, luulisin vastaavissa olosuhteissa pystyväni ainakin 5 min nopeampaan pyöräilyyn ja 5 min nopeampaan juoksuun. Se sitten riittää mihin riittää.

Peukut pystyyn! Touhua voi seurata livenä sunnuntaina klo 8.32 alkaen.