2015 - EM kultaa, MM pronssia, Ironman 8.48.40!

Uuden treenikauden alussa on loistava hetki palata tekemään yhteenvetoa viime kaudesta. Kilpailumenestyksen perusteella kauden voisi tosin tiivistää hyvin lyhyesti ja ytimekkäästi - mielettömän upea. Olen nyt Euroopan mestari, MM kisojen tuplamitalisti ja maailman 13. nopein IronWoman!?!

Ennen kun kerron tarkemmin kauden 2015 kisoista ja treeneistä, haluan kiittää kaikkia, jotka elivät mukana urheilussani. Triathlon on yksilölaji, mutta maailman huipulla ei kilpailla yksin. Upea menestys kuuluu koko tiimilleni. Kiitos valmentaja Paul Sjöholm. Kiitos superhuoltaja Markus. Kiitos vanhemmat, sisko ja ystävät. Kiitos kaikki kannustajat. 

Kiitos taloudellisesta tuesta kuulokojefirma Kuulohansa ja rakennusfirma Renevo. Kiitos huippuhyvistä uintivermeistä TYR Finland ja kiitos nopeasta Bianchista Velo & Oxygen ja Cycleurope. Kiitos tmi Esko Kotivuori Compressportin kompressiovaatteista ja Squeezyn energiavalmisteista. Kiitos treenidatasta Polar. Kiitos kylmähoidoista IcePower. Kiitos loistavista treenipaikoista Vantaan ja Helsingin kaupungit. Vitsi, mikä tiimi meillä onkaan ollut!

Paul on valmentanut mua jo 17!?! vuotta. Hän on siis mies myös tämän MM-pronssimitalin takana.

Kausi oli kuitenkin suurempi jännitysnäytelmä, mitä tulosten perusteella voisi päätellä.  Ensinnäkin valmistautuminen ei syksyllä alkanut kovinkaan lupaavasti. Taisin vähän "kaunistella" touhua blogissanikin, sillä näin jälkikäteen katsottuna Teneriffan leiribloggailu on aikas ylipositiivinen. Oikeasti olin tuossa vaiheessa todella väsynyt ja huonossa kunnossa. Mallorcalla hajonnut selkä vaivasi tosi pahasti ja vain muutamia päiviä ennen leiriä vietin pitkän illan Töölön tapaturma-asemalla; selkä oli niin kipeä, että pienikin liikahdus aiheutti tajunnan räjäyttävät kivut ja nosti älyttömän kovan kuumeen. Onneksi selkä kuitenkin alkoi toimia yllättävän pian ja pystyimme jo Teneriffalla tekemään ok kevyitä treenejä.

Joulun jälkeen kroppa vihdoin normalisoitui ja treenaaminen alkoi luistaa kuin taikaiskusta. Tammikuussa Kanarialla kunto nousi kohisten. Huippu treeniflow jatkui myös helmikuussa Suomessa. Kaikki kulki ja meininki tuntui todella hyvälle!

Helmikuun lopussa oikeaan polveen ilmaantui kuitenkin yhtäkkiä yhden pitkän pk treenin lopussa kipua. En malttanut lopettaa. Pari päivää tämän jälkeen vedin juoksuvalmennuksen hammasta purren. Polvi tuli tosi kipeäksi. En pystynyt pariin viikkoon kävelemään kuin parisataa metriä. Polkeminen ei onnistunut ollenkaan kolmeen eikä juoksu viiteen viikkoon. Lääkärit eivät oikein tienneet, mikä oli vikana. Hermot olivat kireällä, sillä menossa oli vuoden tärkeimmäksi suunniteltu treenijakso.  Onneksi olen kuitenkin triathlonisti. Ei kun märkkäristä hihat pois (säästi jalkoja) ja uintia, uintia ja uintia!

Maaliskuun lopulla polvivaiva parani about yhtä nopsaan kuin oli tullut. Just sopivasti, sillä lähdimme jälleen Kanarialle. Treenijaksosta tuli polven kuntoutuksen takia hieman suunniteltua maltillisempi, mutta silti leiri onnistui aivan nappiin. Oli tosi kivaa treenata jälleen kolmea lajia ja kunto nousi vähintään yhtä kohisten kuin tammikuussa.

Toukokuun alussa matkasin kauden ekaan kisaan Mallorcalle hyvällä fiiliksellä. Reissu oli kyllä muuten hyvä, mutta kisan takia tuli kyynel jos toinenkin ja koko startti jäi lopulta noidannuolen takia väliin. Tämä oli ehdottomasti oikea ratkaisu, sillä levon ansiosta selkä tokeni juoksukuntoon vain muutamassa päivässä.

Mallorcan jälkeen kisakauden avaus siirtyi puolimatkan EM kisaan. Riminille osui elämäni paras pyöräpäivä. Jaloista löytyi poweria ja ne kestivät ihan hullua tykitystä. Ajoin jopa 8 min muita naisia nopeammin. Voitin ylivoimaisesti EUROOPAN MESTARUUDEN!!!!

Rimini oli huikea kokemus, mutta sitä seurasi paha lasku. Polvi kipeytyi kisasta. Jouduin jäämään pois Bakun European Gameseista. Käytännössä tämä oli viimeinen niitti triathlonistina Rioon haaveelleni. Oli tuskaista päästää irti monivuotisesta tavoitteesta. Toisaalta luopuminen antaa aina tilaa uusille asioille. Nyt yhdestä haaveesta luopuminen antoi tilaa kauan uinuneelle suurelle unelmalleni. Minussa heräsi parikymmentä vuotta piilossa ollut pieni tyttö, joka polki uintitreeneihin pinkillä maastopyörällä ja kuvitteli Pirkkolan kuuset Hawaiin palmupuiksi!

Kesäkuun lopussa uusi vapautunut fiilis pääsi valloilleen Ruotsin Motalassa käydyissä Pitkänmatkan MM kisoissa. Uinti sujui kohtalaisesti, pyöräily kulki hyvin ja juoksu suorastaan lensi. Ylitin maaliviivan kolmantena. Voitin MAAILMANMESTARUUSKISOISSA PRONSSIA!!!

Motalan jälkeen pidin viiden päivän loman Italiassa. Sen jälkeen olikin taas paukkuja treenata koko loppukesä. Harjoittelu sujui mainiosti. Kovina "treeneinä" voitin puolimatkan SM kultaa, olympiamatkan SM kultaa (kisassa kuittasin myös venäläisen Rioon menijän) ja lisäksi tein nopsan (4.07 h) puolikkaan Turussa.

Kesän treenaaminen tähtäsi lokakuun alussa käytyyn elämäni ekaan Ironmaniin. Syyskuussa vedimme 10 vrk viimeistelyleirin Barcelonassa. Puhti alkoi kuitenkin olla hiukan kadoksissa. Pohkeessa oli joku ihme vaiva ja jouduin olemaan lähes koko leirin juoksematta. Pyörä ja uinti kulkivat kuitenkin loistavasti.

Leirin jälkeen treenasin viikon kevyesti Suomessa ja Barcelonan kisareissulle lähdin hyvillä fiiliksillä. Oli niiiiiiin siistiä päästä vihdoin vetämään SE triathlonmatka! Starttiviivalla olo oli levollinen. Tiesin, että osaan tämän ja homma sujuikin aika mallikkaasti. Ylitin maaliviivan tokana. Aikaa kului 8.48.40. Olin ensimmäinen suomalainen sub 9 h nainen tällä kuninkuusmatkalla ja maailman kaikkien aikojen 13. nopein IronWoman. Ei hullumpi debyytti :)

Nyt into kohti uusia seikkailuja on - arvatkaapa vaan - aivan mieletön! Kaikki tähtää huippumenestykseen Ironman Hawaiilla. Ensi vuonna haluan pärjätä siellä hyvin. Vuosina 2017 ja 2018 haluan seistä lei kaulassa tooooosi leveä hymy huulilla :) Mutta sitä ennen saan onneksi treenata monen monta tuntia ja kisata monia kisoja. Talvella leireilen Kanarialla koko tammi- ja maaliskuun. Kauden 2016 ekat kisat ovat Ironman 70.3 Dubai (29.1.) ja Ironman South Africa (10.4.). Touhua voit seurata pian avautuvilta uusilta nettisivuiltani. Niin ja jos haluat mukaan koko ajan vahvistuvaan IronKaisa tiimini, niin otahan yhteyttä :)!

Kestävyysseminaarista arvokasta oppia ja ideoita

Marraskuun viimeisenä viikonloppuna pidettiin jokavuotinen Pajulahti Endurance Conference. Seminaariin oli saapunut joukko huipputason valmentajia ympäri maailmaa. Oli mielettömän hienoa päästä kuulemaan näiden useita arvokisamitalistiurheilijoita valmentaneiden gurujen kokemuksia ja ajatuksia! Niin ja tietty oli myös aika jännittävää päästä itse kertomaan kyseisille huippuvalmentajille omasta urastani. 

Paikalla ei valitettavasti ollut juurikaan suomalaista triathlonporukkaa. Niinpä ajattelinkin koota tähän yhteenvedon seminaarin eri esityksien pääannista.

Olympiakomitean kestävyyslajien lajiryhmävastaava Olli-Pekka Kärkkäinen avasi seminaarin.

Oma esitykseni

Sain olla seminaarin ensimmäinen puhuja. Kerroin omasta urastani ja harjoittelustani viimeisten...20 vuoden ajalta! Tunteet olivat pinnassa, kun puhuin siitä, miten intohimo kestävyysurheilua kohtaan syttyi pienenä tyttönä. Samoin pala meinasi nousta kurkkuun, kun kerroin kaikista vaikeista hetkistä, joita koin matkustaessani ympäri maailmaa olympiapisteiden perässä. Luentoani kehuttiin jälkikäteen inspiroivaksi ja ajatuksia herättäväksi, joten setti taisi ajaa tehtävänsä. Pääsanomanani oli - ilo, intohimo ja suomalainen sisu ovat huippusuorituksen eväät! Lauantaina pääsin myös vetämään aamuherättelyn, johon kuului juoksua sekä erilaisia toiminnallisia venyttelyjä ja lihaskuntoharjoitteita, joita itse teen lähes päivittäin.

Veikko Sinisalo ja Veli-Pekka Valkonen

Sinisalo on olympiamitalitason valmentaja, jolla on mieletön kokemus etenkin soutajien koutsaamisesta niin Suomessa kuin ympäri maailmaa. Sinisalonkin pääsanomana oli muun muassa, että kaikkeen tekemiseen on erittäin tärkeää löytää ilo ja rentous. Toisaalta jokaisen pienen pienenkin yksityikohdan huomioiminen on oleellista - marginal gainsit tulee siis aina käyttää. Näistä ja muista kovimman huipputason urheiluun liittyvistä tekijöistä Sinisalo kertoi monia loistavia esimerkkejä.

Valkonen on puolestaan eräs Suomen fiksuimmista henkilöistä, kun keskustellaan ravitsemuksesta. Hän tuntuu olevan hyvin samoilla linjoilla kuin minä. Ravinto on uskomattoman tärkeässä roolissa huippukuntoa rakennettaessa. Erittäin runsas ja monipuolinen kasvisten syöminen on myös urheilijan ravitsemuksen pohja. Ruoan tulee olla mahdollisimman luonnollista. Eri energiaravintoaineiden suhteiden tulee olla tasapainossa siihen nähden, minkälainen treenikausi on menossa. Itseni Valkonen sai miettimään, syönköhän tällä hetkellä hiukan liikaakin proteiinia - tätä täytyy vähän testailla.

Jussi Lotvonen

Jussi on paratriathlonisti, jonka tavoitteena on päästä ensi vuoden Rion paralympialaisiin. Jussi piti todella inspiroivan luennon siitä, mitä kaikkea paraurheilu vaatii. Täytyy nostaa hattua, sillä Jussi tekee todella kovasti töitä saavuttaakseen unelmansa. Tsemppiä ja iloa matkaan!

Inigo Mujika

Mujika on eräs maailman parhaista olympia- ja ironmanmatkojen triathlonvalmentajista. Mujika valmentaa esimerkiksi Ainhoa Muruaa (mm. olympialaisten 7.) ja on yli 10 vuoden ajan valmentanut Eneko Ilianosta (mm. Hawaiin 2.). Mujikan kahta luentoa - ja luentojen ulkopuolisia keskusteluja Mujikan kanssa - odotinkin ehkä eniten koko Pajulahden reissulta.

Mujikan ensimmäisen luennon aiheena oli kestävyysurheilijan voimaharjoittelu. Hän esitti erittäin kattavan lajitelman aiheesta tehtyjä tutkimuksia ja kertoi myös omia käytännön kokemuksiaan. Pääsanomana oli, että voimaharjoittelu on todella tärkeää, mutta se tulee tehdä oikein. Mujikan urheilijat tekevät päivittäin keskivartalotreeniä, minkä lisäksi heidän vuosiohjelmassaan on 6-12 viikon jaksoja kesto-, perus- ja maksimivoimaa. Minulle uusia ajatuksia oli muun muassa se, minkätyylisiä apuja oikein toteutettu voimaharjoittelu tuo eri lajeihin - esimerkiksi pyöräilyn kadenssiin. Keskustelin Mujikan kanssa myös kahdenkesken triathlonistin lajivoimatreeneistä sekä ylävartalon harjoittelusta ja tarttuipa sieltäkin muutama vinkki ensi kauden treeneihin.

Toisen Mujikan luennon aiheena oli kilpailuun valmistautuminen. Pääsanomana oli, että oikein toteutetusta viimeistelystä on muutaman prosentin hyöty, mutta viimeistelyn toteuttaminen riippuu todella paljon yksilöstä ja urheilulajista. Oli mielenkiintoista nähdä, että myös hän oli päätynyt useiden urheilijoidensa kohdalla hieman harvinaisempaan kaksi- tai kolmevaiheiseen taperingiin, minkä olemme Paulin kanssa vuosien varrella todenneet myös minulle toimivimmaksi. Tässä mallissa treeniä vähennetään, mutta sitten sitä lisätään hieman uudestaan (ja kolmivaiheisessa sitten taas vähennetään) kilpailun lähestyessä. Luennon ulkopuolisissa keskusteluissa sain Mujikalta todella arvokkaita vinkkejä myös viimeistelystä - esimerkiksi Hawaiin kuumiin olosuhteisiin valmistautumisen suhteen.

Camilla Richardson ja Guy Storbacka

Camilla ja Guy pitivät tosi mielenkiintoisen luennon Camillan urakehitykaestä ja harjoittelusta. Pääsanomana oli, että oikein toteutetulla ahkeralla työllä päästään kestävyysurheilussa huipulle. Camillan harjoittelussa silmiinpistävää oli suuri juoksukilsojen määrä ja se, ettei Camilla juurikaan juokse todella hitaita lenkkejä. Camillasta huokui vahva into ja päättäväisyys ja olenkin aikas varma, että hänet nähdään menestymässä vielä monissa arvokisoissa.

Johan Voogd

Johan on hollantilainen huippu kestävyysjuoksuvalmentaja. Hän piti erittäin antoisan luennon ja käytännön treenisetin. Voogdin - itselleni tärkein - pääsanoma taisi olla, että vain laadukkaat treenit kehittävät eli riittävästä palautumisesta huolehtiminen on ykkösjuttu. Lisäksi hän korosti niin sanotun roskatyön karsimista eli Voogdin mielestä kaikella, mitä tehdään, pitää aina olla selkeä tarkoitus. Voogd myös korosti päättäväisyyttä ja kertoi monta inspiroivaa tarinaa valmentamastaan huippujuoksija Jip Vastenburgista.

Voogdin tekniikkaharjoitus oli myös ihan loistava. Voogdin "lempidrilli" oli niin kutsuttu haitarijuoksu eli pakarajuoksun ja polvennostojuoksun välimalli. Hän teki tämän kuitenkin hieman eri tavoin kuin olen tottunut, sillä hän yhdisti juoksuun erittäin tehokasta jalkaterän käyttöä ja erilaisia kiihdytyksiä sekä pysähtelyjä. Niinpä pohkeet ovat edelleen kipeät kolmen päivän jälkeen... Sain Voogdilta myös pari henkilökohtaista vinkkiä, jotka tuonevat ainakin hiukkasen lisävauhtia tulevana kesänä.

Jeronimo Bravo Rodriquez

Bravo Rodriquez on valmentanut alle tunnin!!! puolimaratoonareita, mm. Zersenay Tadesea. Hänen luentonsa pääantia oli esimerkiksi se, miten tärkeänä hän pitää juoksun taloudellisuuteen panostamista ja ettei Tadese juokse juurikaan todella hitaita lenkkejä.

Bravo Rodriquez piti myös käytännön treenidemonstraation, joka keskittyi juoksuvoiman kehittämiseen. Bravo Rodriquezin lähestymistapa juoksun taloudellisuutta ja lajivoimaa kohtaan oli todella samantyylinen kuin Paulilla: erilaisia mäkijuoksuja yhdistettynä samassa treenissä monipuoliseen toiminnalliseen lihaskuntoon sekä race pace juoksuun tasaisella. Muutama uusi liike tästä setistä jäi tietysti taskuun ja samoin oli mielenkiintoista kuulla tällaisten harjoitusten rytmittämisestä eri harjoituskausien ohjelmaan.

Kaiken kaikkiaan Pajulahden kestävyysseminaari oli siis erittäin opettavainen ja inspiroiva. Tällaisia tarvitaan Suomeen ehdottomasti lisää. Ehkäpä myös ihan vaan triathlonvalmentajien välinen seminaari olisi paikallaan, jotta voimme viedä Suomen triathlonbuumia eteenpäin entistä ammattimaisemmin ottein?

Treenitohina startttaa Kanarian lämmössä!

Treenilepo on takana ja valmistautumiseni kauden 2016 kisoihin alkoi virallisesti viime viikolla. Kausi starttaa laadukkaammin kuin koskaan, sillä istumme jo nyt lentokoneessa matkalla Kanarialle ja kauden 2016 ekalle leirille. Vuokrasimme Maspalomaksesta kämpän talveksi. Tarkoituksenamme on leireillä tulevina kuukausina kyseisessä kohteessa 3-4 kertaa ja ajattelimme, että on kiva jättää osa treenivermeistä paikanpäälle talvisäilöön.

Siirtymäkausi sujui hyvin - urheilu unohtui sopivasti ja kroppa tuntui palautuvan niin pitkästä kaudesta kuin Barcelonan Ironmanin megarasituksesta. Täytyy kuitenkin myöntää, että olin IM:n jälkeen niin intoa piukassa, että olisin halunnut aloittaa treenaamisen jo pari vuorokautta kisan jälkeen... mutta onneksi mut saatiin pidettyä paikallaan, sillä teki niin kropalle kuin mielelle todella hyvää olla kolme kokonaista viikkoa lähes kokonaan ilman urheilua ja tehdä kaikennäköistä muuta hauskaa. Ainoa ikävä juttu oli, että lähes viikko lomasta meni flunssaa sairastaessa.

Nenä punoitti siirtymäkaudella myös toisesta syystä, sillä viime viikolla pääsin telkkariin Nenäpäivän etkoille. Puoli seiskan porukka oli hulvattoman hauska ja mikä kivointa, oli erittäin antoisaa päästä tällä tavoin osalliseksi tärkeää hyväntekeväisyyskampanjaa. Telkkaripätkä löytyy ainakin vielä YLE  areenasta:

http://areena.yle.fi/1-2629572

Paitsi kaikkea ei-urheilullista kivaa, liittyi siirtymäkauteen toki myös uusien urheilukuvioiden suunnittelua koko ajan vahvistuvan tiimini kanssa. Tulossa on monia todella hienoja uusia juttuja, joita näette ja kuulette seuraavien viikkojen aikana. Kantsii siis seurata aina silloin tällöin vaikkapa mun facebookia :)

Ironwoman - 8.48.40!

Wow. Vedin sunnuntaina Barcelonassa elämäni ekan Ironmanin. Käytin 3,8 km uintiin, 180 km pyöräilyyn ja 42,2 km juoksuun aikaa 8 h 48 min 40 s, mikä nosti mut kertarysäyksellä maailman 13. nopeimmaksi naiseksi tällä triathlonin kuninkuusmatkalla. Uskomatonta.

Ironman Barcelonasta muodostui mieletön kamppailu niin itseäni kuin kanssakilpailijaani vastaan. Voisi sanoa, että voitin itseni, vaikka koko kisassa jouduinkin lopulta taipumaan toiselle sijalle. Kokemus oli sunnuntaina valttia: voittaja, hollantilainen Yvonne Van Vlerken, vetäisi Barcelonassa 29. ironmanmatkan koitoksensa ja teki samalla eräänlaisen maailmanennätyksen suoriutumalla siitä 10. kerran alle 9 tunnissa. Kova nainen.

Olen haaveillut ironmanin tekemisestä 12-vuotiaasta pikkutytöstä lähtien. Eka ironmanini olikin täynnä sisua ja sydäntä. Ennen kun kerron tarkemman tarinan koitoksesta, haluan kiittää kaikkia, jotka ovat tukeneet minua tämän unelmani saavuttamisessa. Kiitos valmentajalleni Paul Sjöholmille. Kiitos perheelleni, ystävilleni ja rakkaalle superhuoltajalleni Markus Salille. Kiitos fyssari Tiina Lahtinen-Suopankille. Kiitos sponsoreilleni Kuulohansalle, Hansatonille, Renevolle, Polarille, TYR:lle, Squeezylle, Compressportille, IcePowerille, Velo & Oxygenille ja Cycleuropelle. Yksin en olisi tähän pystynyt.

12-vuotiaana polkaisin yhteenmenoon 180 km pinkillä maastopyörälläni. Kuva on kuitenkin otettu jonkun muun pyöräretken jälkeen mummolan pihassa. Noihin aikoihin meillä oli tapana tehdä muutaman päivän kesäretkiä teltan kanssa.

Valmistautuminen Barcelonaan ei ollut helpoimmasta päästä. Treenit sujuivat loistavasti koko kesän ajan. Sen sijaan Ironmania edeltävät nelisen viikkoa sisälsivät kaikenmoisia pieniä ongelmia. Aloin varmaan yksinkertaisesti väsähtää jo toukokuun EM-kisasta alkaneen pitkän kauden jälkeen. Tiesin olevani loistavassa kunnossa, mutta kropan probleemat aiheuttivat turhaa psyykkistä väsyä. Kaiken lisäksi kisareissusta muodostui suunniteltua raskaampi myös sen vuoksi, että Paul sairastui ruokamyrkytykseen eikä päässyt ollenkaan Barcelonaan. Niinpä kaikki mahdolliset huoltotehtävät kasautuivat Markukselle, joka kyllä oli jälleen aikamoinen superhuoltaja, mutta esimerkiksi kisan aikaiset väliajat ja muut avut jäivät väistämättä vähempään kuin olisimme halunneet.

Bianchi priimakunnossa valmiina ironmanille.

Barcelonassa oli koko kisaviikon ajan ihan älytön määrä latausta ilmassa. Olin tavallistakin jännittyneempi ja varmasti aika hankalaa seuraa... Kisa-aamuna sen sijaan heräsin rauhallisin mielin. Tunsin yhtäkkiä, että kyllähän mä nyt oon valmis tähän hommaan! Niinpä odottelinkin aamulla starttia ihan intoa piukassa.

Uinti oli ehkä paras uintini ikinä. Lähdin rennosti matkaan tekemään omaa suoritusta. Olin todella yllättynyt, kun päädyin lopulta polskimaan koko matkan erittäin hyvänä uimarina tunnetun britti Vanessa Rawn kanssa. Kaiken lisäksi uinti tuntui koko 3,8 km ajan kevyelle ja mietin monta kertaa, että menenköhän aivan liian hiljaa. Jälkikäteen olen varma, että tosi rennolta tuntunut uinti oli loppukisan kannalta juuri oikea taktinen ratkaisu. Rantauduin vedestä ensimmäisenä reilun 53 min polskinnan jälkeen.

Pyöräily starttasi lentämällä. Jalat olivat todella hyvät. Hämmentävää oli, etten ollut suunnitellut johtavani kisaa. Johtoni taisi olla hämmentävä juttu myös järjestäjille, sillä peesivalvontamopo ajoi vierelläni about 150 km koko 180 km lenkistä, vaikka menoni oli täysin rehellistä enkä tarvinnut edes yhtään suullista varoitusta. Johtoasemani vuoksi kisan vauhdinjako muodostui vaikeaksi, sillä olin suunnitellut seuraavani muiden naisten meininkiä. Vaikka mulla oli wattimittari käytössä, ei meillä ollut aivan tarkkaa käsitystä tavoitetehoistani. Niinpä päätinkin ajaa sillä asenteella, että menen hiljempaa kuin mieli tekisi. Tästä huolimatta vetäisin ekat 70 km kovempaa kuin muut naiset.

Myös toinen 70 km lenkki tuntui lähinnä kevyelle lenkkeilylle. Odotin koko ajan, että joku nainen pyyhkäisee ohi, mutta niin vaan sain kerätä telkkarinäkyvyyttä johtoasemassa. Jälkikäteen ajateltuna taisin kuitenkin ajaa ekat 140 km himpun liian kovaa. Tämä saattoi maksaa monia arvokkaita minuutteja lopputuloksessa. Vikoilla 40 kilsalla reidet kramppailivat ja energiat tuntuivat yhtäkkiä täysin huvenneen. Kaiken lisäksi huomasin, että runkoon kiinnittämäni energiageelit olivat tippuneet eikä mulla ollut enää kuin laihaa urheilujuomaa. Jälkijossitteluna olisi ehdottomasti pitänyt malttaa pysähtyä rauhassa huoltoasemalla. Ensi kerralla olen tällaisessa tilanteessa fiksumpi.

Saavuin hiipumisesta huolimatta tokaan vaihtoon noin 1 min johtoasemassa. Aloitin maratonin pelokkain fiiliksin. Jalat olivat ihan tyhjät. Juoksu tuntui kammolle köpöttelylle. Yvonne saavutti mut 12 km juostuamme ja tämän jälkeen roikuin hänen mukanaan kympin verran. Puolimaran paikkeilla mulla oli kuitenkin todella vaikeita hetkiä eikä auttanut muuta kuin antaa Yvonnen karata. Yritin vatsan nikottelusta huolimatta vetää ylimääräistä energiaa sisään, mikä osoittautui fiksuksi vedoksi, sillä kolmenkympin jälkeen piristyin yhtäkkiä kummasti. Sain kiristettyä vauhtia ja pääsin jo reilun 20 sekunnin päähän Yvonnesta. Mutta sitten noin 5 km ennen maalia jalat taas tyhjenivät. Ironmanin väsymys oli jotenkin tosi erilaista, mitä olin aiemmin kokenut. Se ei sattunut yhtään, mutten ollut enää varma selviänkö ylipäätään tolpillani maaliin. Niinpä ei auttanut muuta kuin varmistaa selkeä toinen sija ja juosta omaa tasaista menoa maalisuoralle saakka (mara aikani oli 3.05 h).

Ylitin maaliviivan onnellisena. En ollut kertaakaan kisan aikana nähnyt kelloa ja kun kuulin loppuaikani, yllätyin valtavasti. Tiesin tietty jo etukäteen, että saatan olla ihan kova ironwoman... Mutta tällaista maailmanluokan huippusuoritusta en osannut ekalla kerralla odottaa. Wow. About nämä ajatukset ehtivät pyörähtää päässäni ennen kuin verenpaine heitti häränpyllyä ja multa lähti taju.

Ironman Barcelona antoi hurjasti itseluottamusta. Se varmisti, ettei urani päämaali - Hawaiilla käytävän MM kisan voitto -  ole millään lailla mahdoton tavoite. Ekasta ironmanistani tuli tuliaisina myös älytön määrä tärkeitä kokemuksia. Uskon, että niin minä kuin vahvistuva tiimini pystymme seuraavalla kerralla hoitamaan homman entistä paremmin. Into tulevaan kauteen onkin valtava. Nyt ensin on kuitenkin lomailun aika!

Ydintiimini oli vastaanottamassa mua ja Markusta lentsikkakentällä hienon paidan ja korttien kanssa. Kuvassa "apuvalmentajani" ja työkaverini Marko Riitijoki, isä Timo Lehtonen, valmentaja Paul Sjöholm, rakas superhuoltaja Markus Sali ja IronKaisa :)

Kohti Ironmania

Tämän aamun uintipaikka ei ollut yhtään hassumpi:

Reilun parin viikon kuluttua, sunnuntaina 4.10., seison samalla Barcelonan rannalla elämäni ekan Ironmanin lähtöviivalla. Aika hassua, että oon harrastanut triathlonia niin kauan ennen kuin lähden mukaan tähän legendaariseen kestävyyskoitokseen. Valinta on kuitenkin ollut looginen - olisin tietysti jo ajat sitten selvinnyt ironmanista ja varmasti ihan kohtuullisen hyvää vauhtiakin, mutta on vaan ollut tosi vaikea löytää kalenterista muutaman kuukauden ajanjaksoa, jolloin olisi ollut aikaa valmistautua piiiiitkään kisaan ja toisaalta myös palautua siitä.

Nyt Ironman haaveeni toteuttaminen on vihdoin mahdollista. Tosi kutkuttavaa päästä kokeilemaan, miten suoriudun koitoksesta! Ainakin treeneissä olen monena päivänä ollut intoa piukassa kuin joku pikku junnu. Intohimo triathlonia kohtaan on siis jopa vahvempaa kuin aiemmin, mikä on tietty erittäin hyvä asia. Kuten Märskyn urheilulukiolaisillekin kerroin, on oman intohimon toteuttaminen mielestäni ihan ykkösjuttu.

Viime viikkojen valmistautuminen ei kuitenkaan ole sujunut ongelmitta. Itse asiassa meininki on jälleen ollut pientä vuoristorataa. Turun kisan jälkeen pidin kevyimmän treeniviikon sitten alkukevään. Kunnon kevennyksen ansiosta kroppa oli loisto vireessä ja sain tehtyä pari ihan huippua treeniviikkoa. Eka viikko sisälsi paljon määrää ja etenkin uintia (40 km) sekä juoksua (110 km). Homma rullasi. 

Seuraava kova viikko olikin sitten rytmitykseltään vähän erilainen, sillä siihen kuului oikeastaan vain kaksi kunnon harjoitusta. Eka pääharjoitus oli ironmanpäivä (5 km uinti + 180 km pyöräily + 6 km juoksu). Treeni sujui loistavasti ja ainoa kiukun paikka oli, kun en saanut juosta tuon enempää tai edes tavoitevauhtiamme kovempaa :D Viikon toinen päätreeni oli reilun 30 km juoksu ja yllätykseksemme juoksu kulki paremmin kuin ikinä ennen.

Tuo viimeinen pitkis olisi kuitenkin, näin jälkikäteen mietittynä, pitänyt jättää juoksematta... Vaikken ollut juurikaan juossut parina harjoitusta edeltävänä päivänä, tunsin jo treenin alkuverrassa vanhaa epämääräistä pohjevaivaa. Treenin aikana pohje oli ihan täysin okei, mutta seuraavina päivinä se äityi todella kipeäksi. Pohje vaati reilun viikon täydellisen juoksutauon eikä jalka vieläkään ole täysin kunnossa.

Pohje alkoi kiukutella sikäli tosi pahaan vaiheeseen, että tulimme viime viikolla tänne Barcelonan Calellaan valmistautumisleirille. Leireily ei siis ole sujunut kovinkaan huipusti, kun on koko ajan pitänyt tapella pohkeen kanssa enkä ole uskaltanut juosta juuri ollenkaan. Onneksi olen kuitenkin saanut vedettyä monia loistavia pyörätreenejä, joissa olen päässyt totuttelemaan hieman muutettuun ajoasentoon. Vaihdoimme aika-ajotankoni ja nyt tuntuu, että ajaminen olisi vihdoin niin mukavaa, vauhdikasta ja vahvaa kuin olisin koko kesän halunnut :)

Eilen teimme vihdoin myös hieman pidemmän yhdistelmän, joka sisälsi 14 km ironman vauhtista juoksua. Pohje ei onneksi kipeytynyt tästä harjoituksesta. Huomenna lennämme Suomeen ja nyt näyttää siis sille, että palaamme pian!

Turku Triathlon Weekend - vauhdikas voitto!

Viime viikonloppu hurahti Turku Triathlon Weekendissä (TTW). Odotin kisaa vähän väsynein fiiliksin, sillä alla oli pitkiä perustreenipäiviä ja lisäksi Kuopion kisa tuntui vielä painavan koivissa. Kroppa on kuitenkin tosi ihmeellinen. Varauduin siihen, että tulossa olisi aikamoinen "hard day at the office", mutta niin vaan meno olikin hullun vauhdikasta - vedin rennohkon suorituksen ja silti puolikkaaseen kului aikaa vain 4.07.23 h ja voitin naisten sarjan ylivoimaisesti.

Ennen kun kerron lisää omasta kisastani täytyy sanoa, että onpa hienoa, kun Suomessa järjestettiin uusi triathlontapahtuma ison kaupungin ytimessä. Uinti polskittiin Aurajoessa, mikä oli tosi hauskaa vaihtelua perinteisiin järviuinteihin. Pyörällä ajeltiin muutamat korttelit, mutta pääasiassa tykiteltiin moottoritiellä. Juoksussa sitten fiilisteltiin kaupunkia oikein todenteolla, sillä juoksureitti mutkitteli Aurajoen varrella ja katsojia riitti niin terasseilla kuin muuten vaan päivää paistattelemassa.

No, sitten siihen mun suoritukseen. TTW:n aamuna tuntui kuin en olisi kisaamaan menossakaan. Ei jännittänyt. Kunnes noin 10 min ennen starttia iski ihan täysi paniikki - tuntui, että joka solu huusi, ettei se haluaisi tulla revitetyksi minkäänlaiseen kovaan urheilusuoritukseen.

Onneksi saimme kuitenkin psyykattua paniikin pois ja hyppäsin muutama minuutti ennen starttia Aurajokeen ihan hyvillä mielin.

Uinti sujui sitten ihan okei. Polskin pienessä miesten porukassa ja meno tuntui koko ajan sopivan rennolle. Tarkoituksenani oli uida about ironmanvauhtia ja luulisin, että uinnissa se onnistui aika nappiin. Vedestä nousin ekana naisena ja vissiin about neljäntenä miehet mukaan lukien.

Pyöräilyn aloitin rauhassa, sillä valmentaja Paul Sjöholm karjui jo vaihtopaikalla, että muista vetää tänään suunnitelman mukaan maltilla. Kokonaisuudessaan pyöräily hurahti mukavasti, sillä tällä kertaa en joutunut ajamaan yksin vaan pääsin kisaamaan miesten sekaan. Pyrin kyllä koko ajan olemaan vaaditun 10 m päässä edellisestä ajajasta ja myös peesivalvontamopo oli suurimman osan matkasta just meidän porukan mukana. Rehellisestä peesikieltoajosta huolimatta täytyy myöntää, että on 10 m "peesistäkin" ihan valtavasti jelppiä. Oon ajanut ihan kaikki kesän aiemmat kisani täysin yksin kaukana muista ja onhan se ollut nihkeämpää. No, kyllä tietty pyöräjalatkin olivat sunnuntaina yllättävän vahvat, sillä meno tuntui ihan älyn helpolle ja silti saavuin seuraavaan vaihtoon tosi paljon nopsempaan kuin olimme ajatelleet.

Juoksu alkoi erittäin letkeästi. Reilun kympin jälkeen nesteet kuitenkin alkoivat loppua ja kiroilin mielessäni, että miksi ihmeessä en jälleen kerran malttanut juoda pyöräillessä kuin aivan liian vähän. Ihme kämmäilyä. No, onneksi juoksu ei kuitenkaan muuttunut köpöttelyksi ja lopulta puolimara sujui sen kummemmin puristamatta yllättävän jees about 1.19 h ajassa. Maalissa sain reilusti vettä, superhuoltajani pakotti mut syömään ja niin vaan jo muutaman minuutin päästä olin uutta virtaa täynnä. Haastattelujen jälkeen päätinkin sitten hölkkäillä kisareitin vielä väärinpäin läpi muita kisaajia kannustaen ja katsojia moikkaillen - olipa kyllä hieno tunnelma, kun kelikin oli aivan huippu!

Vaikka meno oli Turussa yllättävän hyvää, päätimme nyt olla mieluummin liian varovaisia kuin yliahneita ja poistaa kaikki oudot väsymystunteet kropasta. Tällä viikolla mulla on siis lupana tehdä vain lyhyitä palauttavia treenejä. Viikonloppuna on myös ihan toisenlaista triathlonkivaa, sillä lauantaina Uimastadikalla käydään Helsinki City Triathlon ja oon tietty menossa mukana. Helsinki City Triathloniin on jälleen tulossa mukavasti osallistujia ja mikä hienointa, lapsia ja nuoria on tänä vuonna mukana ennätyksellisen paljon, sillä triathlonin aikoo vetäistä reilusti yli 500 junnua! Tulkaahan kaikki lauantaina Stadikalle kisaamaan, kannustamaan tai muuten vaan fiilistelemään kaunista kesäpäivää ja triathlonia :)

Suomenmestaruus olympiamatkalla!

Suomen kisakiertueeni jatkui lauantaina Olympiamatkan SM kilpailulla. Kuopio Triathloniin oli kiva päästä kisailemaan muutaman vuoden tauon jälkeen, sillä Kuopion reitti on mielestäni just sellainen kuin peesivapaissa kisoissa kuuluukin olla - pyöräilyssä on mäkeä ja teknisiä pätkiä ja lisäksi tapahtuma on tosi yleisöystävällinen. Mukavan triathlontunnelman lisäksi sain Kuopiosta kotiinviemisiksi jälleen yhden SM kultamitalin ja taloudellista apua treenaamiseni tueksi :)

Venäjän Alexandra Razarenova, minä ja Maria Söderström.

Ennen kun kerron lisää lauantain kisasta, otetaan pieni kertaus viime viikkojen harjoittelusta. Palautuminen Joroisten puolikkaasta kävi tosi nopsaan ja pääsimme jo muutaman päivän himmailun jälkeen jatkamaan syksyn Ironmaneihin tähtäävää treenaamista. Ja olipa harjoittelu kivaa! Kulku ja yleisjaksaminen oli ehkäpä parasta, mitä mulla on ikinä ollut.

Harjoitusmäärä oli koko ajan aika suuri. Kovimmassa neljän päivän satsissa oli 160 km nousevatehoinen pyörä + 10 km ironmanvauhtinen juoksu, 120 km reipas mäkipyörä Solvallassa + 6 km reipas ratajuoksu sekä 30 km juoksu, jonka lopussa oli reippaita 1-2 km vetoja ja koko 30 km keskarikin oli 4 min/km paikkeilla. Lisäksi joka päivään kuului tietty perusuinteja, jumppia yms. Eikä tämäntyylinen rankka treenaaminenkaan tuntunut millään tavalla uuvuttavalle, vaan koko ajan oli aikalailla supernaisfiilis :)

Mieletön flow loppui kuitenkin kuin seinään viime viikon tiistaina. Aamulla vedin kovan uinnin poikien peesissä. Treeni kulki ihan vauhdikkaasti, mutta pää oli koko ajan aivan älyttömän kipeä. Enpä vaan malttanut himmata...  Iltapäivällä olo oli kuitenkin jo tosi väsynyt ja Paul päätti muuttaa kovan juoksutreenin ihan vaan kevyeksi taloudellisuutta kehittäväksi treeniksi. Tiistain täydellisen väsymyspäivän jälkeen teimme ke-pe alavauhtisia pk-lenkkejä, mikä yleensä palauttaa mun kroppaa paremmin kuin täyslepo.

Silti olin aikalailla puhki vielä lauantaina Kuopion kisan aamuna. Suunnitelmanamme oli, että tekisin vain rennon reippaan suorituksen, jollaisen ajattelimme tällä kertaa riittävän Suomenmestaruuteen. Plääniin tuli kuitenkin mutka, sillä kisaan ilmoittautui mukaan todella kova olympiamatkan erikoisnainen, venäläinen Alexandra Razarenova. Hänen parhaimpiin saavutuksiinsa kuuluu useita kärkisijoituksia ITU olympiamatkan kisoissa ja tänä kesänä hän mm. sijoittui seitsemänneksi European Gameseissa.

No, mutta sitten vihdoin kertaus Kuopion kisasta. Uinti starttasi mulla ihan ok, mutta kun noin 400 m paikkeilla yritin nostaa vauhtia, alkoi jälleen ihan älytön päänsärky. Niinpä järkevimmäksi vaihtoehdoksi jäi yrittää ottaa mahdollisimman rennosti ja hyödyntää Parviaisen supersiskosten vetoapua. Siskokset ovat tosi hyviä uimareita ja tällä kertaa nuorempi heistä, vasta 18-vuotias Henrika, veti letkaamme koko 1500 m lenkin. Kiitos Henkku! Uinnista rantauduimmekin ihan hyvissä asemissa puolisen minuuttia Alexandran jälkeen.

Ennen starttia minä ja Parviaisen Supersiskot Henrika (Kuopiossa NYL 4.) ja Eerika (U23v 2.).

Pyöräilyn alku oli todella tuskaista. Päätä särki ja silmissä sumeni. Jalat olivat aivan tukossa. Alexandra meinasi jo päästä karkuun, mutta noin 20 km jälkeen hän taisi hieman väsähtää ja mun olo parani ja niinpä saavutin hänet 25 km kohdalla. Vikat 15 km ajelimme Alexandran kanssa vuorovedoilla ihan sunnuntailenkkivauhtia, sillä kumpikaan meistä ei ollut halukas tekemään tippaakaan ylimääräisiä vetohommia.

Sama kissa-hiiri-leikki jatkui myös juoksuosuudella. Lähdimme matkaan todella rauhassa, mun ja Paulin arvion mukaan noin 4.20-4.30 kilsavauhtia. Yleensä tykkään aloittaa kovaa, mutta nyt en luottanut yhtään juoksujalkoihini ja lisäksi tiesin, että Alexanda on ihan huippujuoksija, joten oletuksenani oli, että hän vie ja minä vikisen. Kolmen kilsan hölkkäilyn jälkeen päätin kuitenkin yrittää ratkaisua. Kyllästyin lenkkeilyyn ja lisäksi mulla oli tosi kevyet kisakengät koivissa, joten olihan niiden ominaisuuksia päästävä testaamaan...Huikkasin Paulille, että aloitan nyt vähän reippaamman juoksun. Sopivan vauhdin arvioiminen meni kuitenkin "hieman" pieleen, sillä tempaisin Pablon mukaan parisataa metriä alle 3 min/km vauhdilla. Hapot ja päänsärkyhän tosta nykäyksestä iski. Onneksi sain kuitenkin eron Alexandraan ja hän taisi olla vähintään yhtä poikki kuin minä, sillä lopuilla kilsoilla mun ei isoksi onneksi tarvinnut enää puristaa kaikkeani ja silti pääsin tuulettelemaan maaliviivalle selvänä voittajana :)

Kisan jälkipuinteja. Triathlon Vantaan urheilijat saavuttivat useita SM-mitaleja, mm. Arttu Hirsi sai hopeaa miesten yleisessä sarjassa!

Lauantain jälkeen mulla oli pari kunnon löysäilypäivää. Palautuminen on viikon pääteema, mutta jos olo piristyy, teemme viikon keskivaiheille muutamia kunnon määräpäiviä, nekin tosin ihan rauhallisilla vauhdeilla. Sunnuntaina edessä on sitten jo kovempi "treeni", sillä starttaan Turku Triathlon Weekendin puolimatkalla! Tosi mahtavaa, että Suomessa on nykyään näin monia laadukkaita kisoja.

SM kultaa Joroisilta ja loppukauden kisasuunnitelmat

Viime viikonloppuna käydyt puolimatkan (1,9 km / 90 km / 21,1 km) SM kisat sujuivat mainiosti. Voitin Suomen mestaruuden. Pääsin nauttimaan mahtavasta Suomessa kisailemisen fiiliksestä. Sain pitkän rennon kovan "treenin", joka kulki oikeastaan odotettua paremmin.

Maria Söderström, minä ja Aino Luoma.

Kilpailun uinti oli jostain syystä hiukan väsynyttä. Ehkä kisan alkumatkasta painoi Joroisten koitosta edeltänyt 8 vrk melko kova ja paljon määrää sisältänyt treenisatsi tai sitten kädet olivat vaan poikki muutama päivä ennen kisaa tehdyatä "rennon kovasta" allasuinnista junnupoikien peesissä ;) Onneksi uinti on viime aikoina ollut teknisesti ehkä parasta menoa, mitä oon ikinä vedellyt ja niinpä nyt vähän tahmeahkon päivän rento suorituskin riitti hyvään uintivauhtiin ja nousin vedestä ekana yhdessä Mira Leskisen kanssa.

Pyöräily lähti käyntiin ihan mukavasti. Muutimme hieman ajoasentoani Motalan MM-kisan jälkeen ja nyt tuntuu, että saan paremmin oikeat lihakset käyttöön eikä pyöräily mene pelkästään etureisille. Vedin perusajoa about 45 km kohdalle Rantasalmelle asti, kunnes valkku Paul Sjöholm huusi tiukasti, että rauhoita selvästi ja niinpä hieman himmasin vauhtia. Ihan ironman-vauhtiin en tosin kuitenkaan tainnut malttaa hidastaa. Vähän vaikea sanoa, minkä matkan teholla ajoin, mutta kivaa ja melko letkeää meno joka tapauksessa oli. Ohitin pyöräillessä muutamia pro sarjan miehiä, mutta olen erittäin vahvasti sitä mieltä, että miesten ja naisten kisat pitäisi erottaa toisistaan kunnolla niin Suomessa kuin ulkomailla ja niinpä pidin huolen, että "peesasin" (olin silti sen vaaditun 10 m takana!) miehiä koko 90 km lenkin aikana tarkasti laskettuna yhteensä 2-3 km.

Juoksu oli päivän kivoin osuus. Tarkoituksenamme oli, että mikäli tilanne sallii, kipittäisin rennosti ihan vaan sellaista vauhtia, jota jaksaisin ironmanin. No, keskarikseni taisi tulla melko mutkaisella ja mäkisellä reitillä about 3.48 min / km eli ehkä menoni ei ihan täysin realistista ironmanmenoa ollut... mutta helpolle juoksu silti tuntui ja olenkin ihan älyttömän positiivisesti yllättynyt hyvästä vauhdistani myös miesten sarjalaisiin verrattuna, sillä sain juoksuosuudella takkiin miesten voittajalle vain 2.02 min ja kakkoselle 1 sekunnin. Oho. Juoksukunto taitaa siis olla aika jees :).

Haluan myös kiittää kaikkia Joroisissa mukana olleita mahtavasta kilpailupäivän yleisfiiliksestä sekä pirteästä kannustuksesta! Etenkin juoksuosuudella tunnelma oli ihan uskomattoman hieno. Katsojia oli lähes koko reitin varrella. Harvoin olen päässyt läpsyttelemään niin monia käsiä vikojen kilsojen aikana kuin Joroisilla. Ehkä liikuttavimpia kannustajia olivat reitin varrella sisukkaasti seisseet lapset sekä vanhainkodin pihalla istuskelleet vanhukset. Myös kanssakilpailijoiden kannustus tuntui tosi hyvälle; sori vaan kun en jaksanut kannustaa teitä kaikkia takaisin, sillä mun kannustajia osoittautui olevan ihan uskomattoman paljon ja vaikka meno tuntui helpolle, en nyt ihan koko aikaa kuitenkaan voinut puhua... Oli joka tapauksessa tosi liikuttavaa huomata, että olen ilmeisesti viimeisen vuoden aikana saavuttamallani menestyksellä pystynyt tuomaan iloisia hetkiä yllättävänkin monelle triathlonista innostuneelle suomalaiselle :)

Niin ja nyt lopuksi ajattelin paljastaa loppukesän kisasuunitelmani. Päätavoitteenani on Ironman Barcelona 4.10. ja haluan mennä ihan älyttömän kovaa  tässä ironmanmatkan debyytissäni :) Niinpä elokuu on varattu treenaamiselle, mikä samalla mahdollistaa sen, että pääsen tekemään lisää kisoja koti Suomessa! Kalenteriini on laitettu olympiamatkan SM kisa Kuopiossa 8.8. sekä Turku Triathlon Weekendin puolikas 16.8. Syyskuussa haen vauhtia ja ensi vuoden Hawaiin pisteitä myös kansainvälisestä koitoksesta, 13.9. käytävästä Ironman 70.3 Ruegenista. Jee - paljon kivaa on siis tulossa!

Joroisille SM kisaan

Ensi lauantaina kilpailen puolimatkan (1,9 km / 90 km / 21,1 km) SM kisassa Joroisilla. Kyseisestä tapahtumasta on jo muodostunut mukava kesäperinne ja on tosi hauskaa lähteä Joroisille kisaamaan sekä moikkailemaan triathlontuttuja. Niin ja SM kisan lisäksi starttaan muuten myös perjantaina sprinttiviestissä Squeezy Pro Teamissa.

Palautuminen Motalan MM-kisasta on sujunut oikeastaan jopa odotettua nopeammin. Toki yleisfiilis oli muutamia päiviä tosi väsynyt, mutta jalat eivät kipeytyneet juuri ollenkaan, joten saimme jo pian kisan jälkeen tehtyä hyviä pk treenejä.

Viime viikon loppupuolella vuorossa oli puolestaan ihan kunnon kevennys. Olin neljä päivää Italiassa lomailemassa ilman pyörää. Edellisestä ulkomaan lomamatkastani taitaa olla about kymmenen vuotta, joten taisi olla aikakin ottaa kunnon irtiotto arjesta... arvatkaapa vaan, oliko kivaa ja tekikö hyvää :)!!!

Italian kauniita rantamaisemia.

Italian reissun jälkeen olenkin sitten taas treenannut ihan kunnon tohinalla 4-5 h treenipäiviä. Tarkoituksena on keventää treenejä selvästi torstaiksi ja perjantaiksi ennen kuin lauantaina luvassa on pitkä kova puolikkaan setti :) Kivaa!

MM PRONSSIA!

Epätodellinen fiilis. En olisi ikinä uskonut, että tulisin vajaan vuoden sisällä saavuttamaan värisuorallisen arvokisamitaleja: MM hopeaa, EM kultaa ja nyt viimeisimpänä MM pronssia. WOW. Taitaa olla niin, että nämä pidemmät triathlonmatkat tosiaan sopivat mulle.

Kuva www.triathlon.org

Lauantaina Ruotsin Motalassa käytyyn ITU:n pitkänmatkan MM-kilpailuun lähdin ehkä luottavaisemmin mielin kuin mihinkään koitokseen koskaan aiemmin. Polvivaivaa lukuun ottamatta treenit olivat kulkeneet älyttömän hyvin. Odotin mitalisuoritusta. Olen onnellinen pronssiin... mutta täytyy myöntää, että kisasta jäi myös pikkujuttuja hampaankoloon.

Keskittyneenä ennen kisaa.

Vätternin vesi oli vain 14,7 C, minkä vuoksi uintimatka oli kisassa virallisen 4 km sijaan vain 1,5 km. Inhoan kylmää vettä, joten sinänsä olin tyytyväinen uinnin lyhentymiseen. Toisaalta olisin halunnut päästä testaamaan, onko nimenomaan pitkä uintini parantunut talven aikana. Nyt polskiminen sujui ihan okei - en jäätynyt täysin kalikaksi, vaan nousin kuudentena noin 2 min Mary Beth Ellisin (USA) ja noin 1.30 min Camilla Pedersenin (DEN) perässä.

Uintiverryttely tuli tehtyä kumpparilla.

Pyöräily alkoi nihkeästi. Reidet olivat kohmeessa ja yritin ehkä turhankin väkisin saada vauhtia ylös. Pikkuhiljaa meno parani, nousin kolmanneksi ja saavutin hieman kakkosena ollutta Pederseniä. Jo tässä vaiheessa oli aikalailla selvää, että ykkösenä vedestä noussut Ellis mennee omia menojaan. Hiukan tosin Ellisin pyöräilyn ylivoimaa taisi korostaa johto- ja kuvausmopojen paikoin pikkuisen sääntöjen rajamailla liikkuva läheisyys.

Oma pyöräilyni sujui lopulta kokonaisuudessaan hyvin noin 80 km paikkeille saakka. Sitten alkoivat vaikeudet. Jalkaan, jonka polvi temppuili keväällä, alkoi tulla kramppeja. Ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin himmata menoa, rentouttaa koipea ja tankata hieman ekstraa energiaa ja suoloja. Vika 40 km pyörälenkki oli mulla ärsyttävän hidas ja lähdin lopulta juoksemaan 10.50 min Ellisin ja 6.50 min Pedersenin perään.

Onneksi jo parin kilsan juoksun jälkeen tunsin, että krampit olivat hävinneet ja pystyisin mitä luultavimmin askeltamaan ilman tuskia. Kisan juoksuosuus, 30 km, oli silti pisin, jota olen vetänyt, joten suhtauduin touhuun varovaisuudella. Juoksu osoittautui kuitenkin päivän positiivisimmaksi yllätykseksi. Energiatankkaus toimi täydellisesti, jalat pysyivät loppuun asti pirteinä ja kimmoisina ja ainoa pieni probleema oli vikalla kiekalla tullut päkiäkipu, joka sekin korjaantui lyhyellä pysähdyksellä sekä kengännauhojen korjauksella. Kipitin lopulta naisista nopeimmin ja saavutin maailmanmestari Ellisiä reilut 1.30 min ja hopeanaista Pederseniä jopa 5 min.

MM koitoksen kivoin osuus oli silti jälleen kerran maalisuora. Viimeisen kilometrin varrella oli huimasti yleisöä ja oli tosi upeaa, kun tällä kertaa joukosta kuului erityisen paljon myös suomalaisten kannustuksia! Nautin jokaisesta askeleesta, juoksin laidasta laitaan ja yritin kiittää katsojia tuulettamalla kuulemma jopa villimmin kuin mua ennen maaliin saapuneet.

Mary Beth Ellis ja Camilla Pedersen ovat mahtavia tyyppejä niin urheilijoina kuin ihmisinä, joten onnittelin heitä ilomielin täysin ansaituista kirkkaimmista mitaleista.

Lopuksi haluan jälleen kerran kiittää kaikkia, jotka ovat olleet kanssani saavuttamassa näitä arvokisamitaleja. Kiitos valmentaja Paul Sjöholm ja kaikki muut tuikitärkeät tukihenkilöt. Kiitos Kuulohansa, Hansaton, Renevo, TYR Finland, Velo & Oxygen, Bikeurope, Squeezy, Compressport, Polar Electro, IcePower ja TriForFun. Ei kun shampanjalasit huulille, pieni kesäloma ja sitten kohti loppukesän koitoksia!